K.B Hurmaus

10.8.2014 New home, new style

Hevoskoppi ajoi pihaan ja pian sain otettua Harmin ulos. Ori hirnui kimakasti tanssahdellen samaan aikaan narun päässä.
"Kiitoksia kun pääsitte tuomaan tämän", kiittelin kuljettajaa, joka oli viitsinyt tuoda hevoseni, sillä oma hevosautoni oli juuri joutunut huoltoon. Talutin ryhdilkkään voikon talliin uuteen karsinaansa.
"Kotudu sä täällä, niin tuon sun kaikki tavarat." Kannoin hevoseni tavararat niille osoitetuille paikoille, ja aivan niinkuin oli käynyt Calisonkin kanssa. Tavaraa oli paljon... Oli kaikki ratsastusvarusteet sekä kaiken lisäksi vielä ajovarusteetkin. Ai niin ja täytyisi kysyä Heidiltä mihin voin majoittaa meidän valkajakkokärryt, niitä kuin löytyisi paritkin, niin harjoittelu- kuin kilpakärrytkin. Toivotaan, että harmi kotiutuu ja pääsemme pian aloittamaan syksyn reenit. Vielä olisi parit valjakko-ajoluokat ja yhdet kenttäkisat, mihin meidän pitäisi vielä reenata.

Järjesteltyäni kaikki tavarat, katsoin tarhalistasta mihin voisin laittaa Harmin ulos. Hvoselle olisi parempi päästä vielä vähän ulkoilemaan, ettei se joutuisi olemana koko loppupäivää sisällä. Otin riimun ja lähdin viemään orin pihalle. Tarhassa se lähti heti ravaamaan höristen ja yritti päästä haistelemaan parin tarhan päässä olevaa hevosta. Harmi oli kyllä nättiliikkeinen. Olin tehnyt hyvän löydön.
Jazz & uusi tulokas Harmi

22.10.2014
Voikko ori kiljui narun päässä minkä kerkesi.
"No nyt riittää!", komensin sitä kiskaisemalla ketjusta pari kertaa vähän voimakkaammin. Harmi ei sitten aina osannut käyttäytyä... Komennuksen jälkeen se malttoi taas hetken kulkea nätisti vieressäni, mutta kun vastaan tuli Heidi irishcobinsa kanssa katosivat taas hyvin vaalitut käytöstavat. Se hörisi, vinkui ja koitti päästä tamman perään.
"Taitaa olla vähän ylimääräistä virtaa?", Heidi naurahti päästyämme ohi ilman ruumiita.
"Vähän näyttäis olevan", huusin Heidille vastauksen, sillä emme viitsineet pysähtyä. Talutin Harmin talliin ja laitoin kiinni. Aluksi se yritti pyöriä kuin väkkärä, mutta rauhottui sitten hetken päästä. Hairn orin harjat ja pyyhkäisin sen nopeasti pölärillä lävitse ja putsasin sitten kaviot.
"Ei voi olla todellista", tuhahdin putsatessani viimeistä etujalkaa. Herralla oli kenkä aavistuksen löysällä, vaikka juurihan se kengitettiin.
"Olet sie aikamoinen sirkusponi", manasin. No kenkä pysyy kyllä jalassa, toivotaan, että joku olisi tilannut kengittäjän aikaisemmin, joten voisin pyytää häntä kiristämään ne. Käärin pintelit napakasti jalkoihin, ja sitten oli satulan ja suitsien vuoro. Ajattelin, että voisimme tänään vähän hypätä. Calisolla olisi kuitenkin kouluvalmnnus tänään, joten voisin vähän hypätä pohjalle.

Talutin Harmin maneesin ovelle ja huutelimme, että olimme tulossa. Huomasin heti vieraan, rautiaan hevosen valkosilla jaloilla ja päämerkillä. Hänen omistajansa talutti oria liinalla satula ja ratsastaja selässä.
"Terve, emme varmaan olekaan tavanneet", sanoin ystävällisesti vetäessäni porttia kiinni.
"Hei", nainen tervehti hymyillen. Ratsukko ja taluttajat pysähtyivät keskelle kartoon ja taputtivat hevosta kiitokseksi.
"Ompa se nätin värinen", kehuin, kun asetuimme mekin keskelle.
"Kiitos, nuorihan tämä on vasta", selässä ollut nainen vastasi vuorostaan.
"Olen Mila, tämän ja sen toisen suokkiorin omistaja", hän esitteli.
"Hauska tavata, nimeni on Jazz ja omistan tämän äpärän tässä vieressäni, ja sen mustan tamman yksityistallin 18. karsinassa", kerroin yrittäessäni samalla säätää jalustimia. Kiristin vyän ja sitten lähsimme Harmin kanssa laittelemaan esteitä.
"Haittaako muuten, jos laitan parit esteet?", kysyin kohteliaasti. Nainen selässä pudisti päätään.
"Ei haittaa, me olemme jo kohta lopettelemassa". Nyökkäsin ja lähdin nostelemaan tolppia. Tein pitkälle sivulle kolmen esteen sarjan: pieni ristikko, pysty ja kaksi laukka-askelta ja okseri. Nostin okserin jo valmiiksi metriin ja pystyn jätin suunnilleen samoihin korkeuksiin myös. Toiselle pitkälle sivulle laitoin parit kavaletit ja puomin laukka- sekä raviväleillä. Vihdoin pääsin selkään ja kävelimme orin kanssa pitkin ohjin. Tänään sen käynti oli harvinaisen hyvää, sopivan elastista ja eteenpäin pyrkivää. Keräsin ohjat ja aloitimme muutamilla taivutuksilla pitkillä sivuilla. Ori myötäili nätisti asettavaa ohjaa, ja siirsin sen sitten kevyesti raviin. Teimme loivia kiemuroita ja isoja voltteja rennolla ohjalla. Ympyröillä tein muutaman askeleen väistöjä, sitten suunnan vaihto ja toiseen suuntaan sama.

Raviverryttelyn jälkeen nostatin pätkät vielä laukkaa, kunnes annoin voikon kävellä hetken. Se pärski tyytyväisenä suu vaahdossa.
"Tullaan sisälle!" kuului maneesinovelta huuto ja iso liukuovi työnnettiin auki. Sussu talutti ratsuponinsa sisään ja tervehti meitä.
"Eihän me olla tiellä?", hän kysyi vuorostaan.
"Ette ollenkaan. Sekaan vaan", tuumasin kootessani oria uudelleen. Siirsin sen raviin ja jäin istumaan alas. Ohasin sen puomi kavaletti linjalle ja puomien päälle nousin kevyeeseen istuntaan. Joutuisin ottamaan jalustimia vielä aavistuksen lyhyemmiksi. Säätöjen jälkeen päästin paremmin ylös satulasta.
"Saisinko pyyntää pientä palvelusta?", kysyin Sussulta, joka ei ollut vielä noussut selkään.
"Ilman muuta", hän lupautui. Selitin hänelle, jos he voisivat nostaa kavalettilinjan puomin 70cm pystyesteeksi. Vaihdoi suuntaa ja pääsin tulemaan laukassa verryttelyhypyn. Harmi pinkaisi esteen nähtyään hirveää vauhtia eteenpäin ja loikkasi kuin mikäkin kissapeto. En ihan ehtinyt hyppyyn mukaan ja alastulon jälkeen minua rupesi nauratta´maan.
"Kiva loikka", Sussu naurahti poninsa selästä. En voinut kuin nauraa.

Ryhdistyttyäni tulimme vielä muutaman hypyn molempiin suuntiin. Sitten olisi sarjan vuoro. Suomenhevonen tuntui tänään varsin pierteältä, olin kyllä tinytkin sen, sillä tarhamatkallakin Harmi oli ollut jo hyvin reipas ja säpäkkä. Annoin ohjaa välikäyntien ajaksi, jonka jälkeen pääsisimme hyppäämään jo lähemmäs esteen kokoisia esteitä. Harmi ryhdistäytyi kerätessäni ohjat ja kevyillä painoavuilla e siirtyi laukkaan. Käänsin sen sarjalle ja jouduin hieman jarruttelemaan. Ristikko ok ja samoin pysty. Okserille tulimme liikaa sisään, mutta este ei kuitenkaan tippunut. Tulisimme vielä uudelleen. Jälkimmäinen kierros oli parempi. Ratsastin sarjan vielä kertaalleen, se sai riittää tältä päivältä. Verkkasin jälleen puolipitkällä ohjalla Harmin eteen alas ja kymmenen minuutin jälkeen siirryimme käyntiin.
"Hieno miäs", kehuin taputtaessani ratsuni hikistä kaulaa. Ori pärskähti jälleen. Hyppäsin alas ja keräsimme vielä tolpat ja puomit pois, sitten olimmekin valmiit tämän päivän osalta.

Jazz & Harmi

24.10.2014

Keräsin kaapistani vauhdilla kaikki mahdolliset heijastimet. Ilta hämärtyi kovaa vauhtia ja olin ajatellut käydä ajamassa Harmin ennen kuin liikuttaisin Calison. Hevoset oltiin jo haettu sisään, joten kannoin heijastinläjän ja ajovehkeet orin karsinan ovelle, samoin muutkin hoitotarvikkeet. Nappasin orin pesupaikalle harjattavaksi, tai siis yrittäisin löytää ponini kamalan viiden sentin kurakerroksen alta... Harmi jaksoi hetken seistä puunattavana, mutta sitten nuorikkoni menetti malttinsa. Se kuopi malttamattomana betonia, josta lähti inhottava ääni. Pyyhkäisin melkein puhtaalla kämmenselällä pölyisiä kasvojani, tosin ihan turhaahan se oli. Sillä puolet voikosta oli vielä kaivamatta esiin.

Tovin harjaamisen ja pölyttämisen jälkeen orini näytti puhtaammalta, ja entistä kiireisemmältä. Se halusi päästä jo liikenteeseen.
"Joo joo, tässä menee vielä hetki", hoin orin riuhtoessa jalkojaan minun yrittäessäni laittaa suojia. Olisin halunnut kääriä pintelit, mutta tuossa mielentilassa tehtävä olisi ollut mahdoton. Nakkasin silat selkään, sekä säädin rintaremmin paikoilleen. Otin suitset koukusta ja ujutin ne riimun alitse, jättäisin päitset päähän lenkin ajaksi. Enään puuttui vain ohjat ja heijastimet.

"Tehän näytätte komeilta", nauroi Anni työntäessään kottikärryjä talliin.
"Eikö!" Naurahdin ja näytin peukkua hymyillen. Ohjasajoin Harmin pois tallista pihalle asettamien kärryjen eteen. Tämän herra oli oppinut hyvin. Pystyin nimittäin valjastamaan sen vaikka se seisoisi irti, niin kuin nytten. Tottunein ottein kieputtelin remmit hiittikärryihin kiinni ja hyppäsin sitten nopeasti kärryille heittäen ohjanperät alleni. Harmi lähti iloisin mielin pihasta kevyellä hölkällä.

Reenasin oria mieluusti näin kotosalla hiittikärryillä. Olihan meillä valjakkotyyliin harjoitus- sekä kilpakärryt, mutta varsinkin näin kiireisellä aikataululla hiittikärryt olivat nopein valjastaa.
"Soo jaa poika, kävellään hetki", himmasin Harmin käyntiin asti. Se höyrysi jo kevyesti viileässä, tai oikeastaa kylmässä ja pimeässä syysilmassa. Oikeastaan keli oli jo aavistuksen pakkasen puolella ja meillähän oli vielä lenkkiä jäljellä, joten lyhyiden käyntien jälkeen kannustin Harmin takaisin raviin. Tällä kertaa ravasimme jo huomattavasti reippaammin. Teimme kevyen intervalliharjoituksen ja siirsimme loppukäynneille jo ajoissa ennen tallia. Vaalea karva oli ihan kippurassa hiestä ja hevonen pärski tasaisesti.
"Hyvä, hyvä", kehuin ja annoin ponille pitkät ohjat. Jouduin kiristämään huiviani tiukemmalle, sillä kylmä ilma pureutui vaatteitteni läpi.

Talutin orin samaiselle pesupaikalle irroitettuani kärryt ja riisuin varusteet ripeästi, ettei hevonen kylmettyisi. Käänsin hanan lämpimälle ja pesin Harmin. Se yritti väistellä suihkua, mutta joutui harmittavasti tyytymään kohtaloonsa. Laitoin alle vohveliloimen ja päälle heitin ison hiittiloimen, jotta se kuivuisi mahdollisimman nopeasti. Lopuksi se sai vielä muutaman ison porkkanan palkinnoksi.
Jazz & Hurrrmaus

3.12.2014 Joulukiireiden aika(ko)?

Hiihtelin lumihangen poikki tuiskussa kovaa vauhtia talliin. Olin myöhässä harjoituksista, jotka sovimme ystävättäreni kanssa viideksi. Työt olivat venähtäneet, joten ylitöiden vuoksi jouduin juoksemaan niska hiestä märkänä. Saavuttuani tallin puolelle ystäväni katseli tallissa ympärilleen uteliaana.
"Hei Sofia", tervehdin hymyillen hoikalle naiselle, joka oli kietonut paksun vaalean vihreän villahuivin kaulaansa.
"Hei Jazz, siitä onkin aikaa!", hän huudahti ja tuli halaamaan mnua.
"Niin on", täytyi myöntää rutistaessani rakasta ystävääni takaisin. Olimme tunteneet useita vuosia Sofian kanssa, mutta naisen muutto toiseen maahan oli rajoittanut näkemistämme. Nyt nainen oli menossa naimisiin Suomessa, ja olin luvannut kyyditä hääparia joko reellä tai kärryillä sään sallimissa rajoissa.
"Mitä Jonathanille kuuluu?", kysyin viittoillessani naisen perääni varustehuoneeseen.
"Töitä, töitä", Sofia huokaisi raskaasti. Häidenvalmistelukiireet painoivat ystävätärtäni selvästi. Onhan se varmasti raskasta järjestää isot juhlat yksin, sillä hänen miehensä oli kausittain hyvin kiireinen, jonkin osaston pomona. Heidi pyyhälsi myös sisälle satulahuoneeseen, aivan lumen peitossa.
"No johan tuiskuttaa", nainen tuhahti ja etsiskellen yleisestä kaapista jotakin. Tervehdin naista ja naurahdin:
"Et sinäkään näköjään lumelta säästynyt... Meidän pitäisi lähteä vielä pienelle rekiajelulle." Heidi kohotti päänsä kaapin sisällön keskeltä.
"Hieno säähän siellä muuten on", hän virnisti ja tajusi sitten esitellä itsensä Sofialle. Jätimme tallin omistajan jatkamaan omia askareitaan ja siirryimme tallin puolelle, jossa näytin hänelle ensin Calison, joka hörisi minulle hieman loukkaantuneena. Tammani jälkeen siirryimme Harmin luo.
"Oi, ompa se kauniin värinen!", Sofia henkäisi. Pudistelin päätäni.
"Onhan se hienon värinen, ja näköinen, mutta pitäisi sitä kuitenkin osata käyttäytyä..." Selitin naisen kummastuneeseen ilmeeseen viime aikaisista sähellyksistämme. Kyllähän tietysti herra osasi olla edukseenkin, ja todella toivoisin, että Harmi esittelisi parhaat puolensa parin viikon päästä.

Varustettuamme Harmin, joka oli siis ollut liiankin kiltti, olimme päässeet pihalle lumen keskelle valjastamaan. Olin saanut tutultani lainaksi siistin reen, joka toimisi hääparin kulkuneuvona, jos lunta vain sattuu olemaan. Tarkistin vielä länkien asennon ennen kuin kiinnitin reen. Sofia ei ollut hevosihmisiä, joten annoin hänen vain katsella vierestä. Ei hänen vieraana tarvitsisi tehdä mitään. Jätkä malttoi seistä paikoillaan asiallisesti ja odotti kunnes pääsimme rekeen kyytiin.

Hiljainen kahina jalaksista kuului korviimme hiljaisella peltotiellä. Harmi harppoi tarmokkaasti lumessa ja puuskutti tasaisesti puhaltaen höyrypilviä ilmaan.
"Onpas kaunista", totesin katsellessani lumen alle peittyneitä puita, joiden oksat alkoivat jo painua lumen painosta.
"Niin on, toivottavasti olisi tällainen sää meidän hääpäivänäkin. Tosin kirkas tähtitaivas kruunaisi koko illan", Sofia huokaisi haaveillen. Maiskautin Harmille hieman vauhtia ja ori siirtyi tasaiseen raviin pellolla. Matkamme eteni sujuvasti, eikä Harmilla ollut mikään ongelma vetää rekeä oudokseltaan. Ystävättäreni kääntyi puoleeni vieressäni viltin alla.
"Koskas sinun häitä vietetään?", hän tuumasi ykskantaan. Kysymys huvitti, joka sai minut purskahtamaan nauruun. Tietysti myös pienellä väsymykselläkin oli vaikutuksensa.
"Ei kuule vielä pitkään aikaan", sanoin hieman hengästyneenä äkillisestä naurukohtauksestani.
"Kuinka niin? Etkös sinä viihtynyt sen Laurin kanssa pidempäänkin? Useamman vuoden?"
"Se nyt on jo vanha juttu", tuumasin kättäni heilauttaen. Sofia ymmärsi vaieta, mutta muutaman minuutin kulutta hän vielä avasi suunsa:
"Ehkä sinäkin löydät vielä sen tallipoikasi." Ja iski minulle kujeillen silmää.

Vajaan tunnin lenkin jälkeen hytisimme kylmästä varustehuoneessa, kun asettelin valjaamme takaisin omille paikoilleen.
"Miten olisi syömässä käynti tämän jälkeen?", Sofia ehdotti.
"Ei huono idea. Calisolla on tänään vapaa ja Harmi oli ihmeen siivosti, joten hyvillä mielin oltaisiin liikkeelle lähdössä", pohdiskelin.
"No niin, sehän on sitten selvää", nainen hihaksi ja tuli perässäni tallin puolelle. Olin pessyt Harmin, ja nyt laittaisin sille enää vain toisen loimen päälle. Anni tuli meitä pesukarsinan kohdalla vastaan.
"Viitsisitkö millään vaihtaa illasta Harmille uudet loimet? En liikuta Calisoa tänään, joten muuten olisin hoitanut sen itse. Siitä olisi suuri apu", pyysin hymyillen.
"Ilman muuta onnistuu", brunetti lupasi ja palasi tekemään hevosten iltaruokia valmiiksi.
"Eiköhän sitten mennä. Harmi on hoidettu, mutta käydään vielä pikaisesti neitini luona." Kaivoin Calison kohdalla taskustani sille leivän ja kävin karsinan sisäpuolelle ojentamaan herkun tammalle. Se tuli hieman korvat luimussa minua kohti, mutta piristyi nähdessään leivän kannikan avokämmenelläni.
"Hieno tamma", sanoin taputtaessani sen kiiltävää kaulaa ja käänsin sille selän astuessani ulos karsinasta.
"Jees, valmista olisi", sanoin ja juoksimme hirveää vauhtia autoillemme. Tosin meitä odotti lumityöt ennen kuin pääsimme lähtemään illalliselle.
Jazz & Harmi<3

19.1.2015 Would you mind to dance with me?

Hengitin syvään tuijottaen tumman ruskeita silmiä. Ori seisoi edessäni valppaana tyhjässä maneesissa kuunnelle ulkopuolelta kantautuvia ääniä. Vein kämmeneni sen otsalle ja silitin rauhallisesti. Harmi pärskähti.
"Hieno poika", kehuin kerrankin rauhallista ja rentoutunutta hevostani. Lähdin kävelemään maneesin toista päätä kohden Harmi vierelläni narun päässä. Pysähdyin, se pusähtyi. Kun kävelin hevosta kohden se väisti ja peruutti kun pyysin. Toivottavasti kukaan ei tulisi juuri nyt maneesiin sillä naksautin narun lukon irti ja huiskautin kerran narulla orin liikkeelle. Se vinkaisi ja syöksyi raketin lailla kaviouralle ja juoksi muutaman kierroksen maneesia ympäri päättömästi. Kannustin sitä liinaa apuna käyttäen jatkamaan.

Asetuin keskelle maneesia seuraten voikkoani hulmuavan liinaharjan kera. Levitin käteni sivulla ja jäin odottamaan. Hetken päästä Harmi siirtyi pois uralta ja jäi pyörimään ympyrää ympärilleni. Kehuin sitä pehmeällä äänellä ja hymyilin huomatessani sen suupielien liikkuvan. Pyysin ravista laukkaan ja laukasta raviin orin totellessa kuin unelma. Onnistuin vaihtamaan suuntaa moitteettomasti ja ori jatkoi samaa keskittynyttä työskentelyä.

Lähdin juoksemaan kohti peilejä ja Harmi seurasi uskollisena. Käännyin, juoksin siksakkia maneesissa ja lopulta pysähdyin ori perässäni. Silitin jälleen sen otsaa. Annoin käteni liukua kaulalle ja siitä lavoille. Kävin koko hevosen läpi ja Harmi seisoi pää alhaalla rentona liikahtamatta. Sain hullun idean. Palasin vasemmalle puolelle ja yhdellä ponkaisulla hyppäsin istumaan orin selkään. Kevyesti pohkeella pyysin hevosta eteenpäin ja lähdimme kävelemään maneesissa.

Rennosti haaveilin tunnustellessani hevosen tuttua käyntiä. Koitin kääntyä ja se reagoi hyvin. Tehdessämme hyvät pysähdykset, käännökset ja liikkeellelähdöt olin saanut vakuutettuani itseni. Kevyesti kannustin orin raviin ja siitä laukkaan. Laukkasimme vapaina kuin tuuli, levitin käteni sivulle ja nautin. Tämä oli uskomatonta. Hidastin pikku hiljaa ravin kautta käyntiin ja taputin orin kaulaa suu virneessä. We did it!

"Ovi aukee!", kuului huuto ovelta ja pysäytin Harmin.
"Mitä ihmettä te ootte oikeen leikkiny tääl?", kysyi Heidi hymyillen, kun hän huomasi, että istuin voikon selässä ilman minkään sortin varusteita.
"Noo, päätettiin tanssia vähän valssia", virnistin.
Jazz & Harmiton Harmi

14.2.2015 Miten meni niinko omasta mielestä?

Kun olin huomannut tallin ilmoitustaululla mainoksen ystävänpäivä maastosta, en voinut jättää menemättä. Heidin huomattua minut hän ylipuhui meidät mukaan. Mutta kumman hevosistani valitsisin? Fiinin ja neitimäisen tammani vai tuon voikon hurmurin, joka huhuili olkani takaa? No, päädyimpä tekemään elämäni suurimman virheen, kun kirjoitin Harmin nimen ilmottautumislomakkeeseen... Jotenka päätettiimpä lähteä Harmin kanssa sitten hurmaamaan koko tammaporukka, joka ei lopulta ollutkaan kovin fiksu päätös.

Olin tullut ajoissa tallille harjaamaan "herrasmiestäni", jonka toivoin pysyvän tänään nahoissaan. Tai oikeastaan yhden ajatuksen kurissa. Hevonen söi rauhassa aamuheiniään kun puunasin sitä, ja innostuimpa jopa letittämään Harmin harjan ranskanletille. Siististi laitettu harja toi sen komean ja lihaksikkaan kaulan hyvin esille, pitihän jätkän näyttää hyvältä näinkin tärkessä tilaisuudessa kuin ystävänpäivämaasto. Pihalle kuului ajavan hevoskoppi ja kun kavion kopina rampilta kuului laskeutumisen merkiksi innostui Harmikin. Orini hirnahti ja seinän takaa kuului pieni vastaus, mikä sai voikon pään sekaisin.
"Pitäähän sun osata käyttäytyä, etkä voi kyllä mun päällekään tulla!", komensin ja huiskautin narulla oria ympäri korvia. Mitäköhän tästäkin tulisi? Kävin hakemassa varusteet ja siistin satulahuovan, koska poni oli aloittanut ajoissa karvojen pudottamisen ja näin ollen joka paikka oli täynnä vaaleita karvoja. Saatuani Harmin varsuteisiin, ja itsenikin, olimme valmiit lähtöön. Talutin hevosen ulos karsinasta suunnaten ulko-ovelle ja puristin ohjia rystyset valkeina. Se tästä vielä puuttuisi, että kohta pihaa ympäri juoksisi hullaantunut ori naisten seurassa.
"Me mennään vähän kauemmaks tän hurmurin kanssa nii saatte mennä selkään rauhassa", huikkasin ja talutin Harmin pihan laidalle. Se malttoi selkäännousun seistä yllättävän nätisti ja rauhassa keräsin ohjat käsiini. Kimakka huuto raikui parkkipaikan yli, kun ratsuni avasi suunsa. Great! Pohkeet kiinni ja kerran raipalla korvien väliin kun ori hyppäsi pystyyn.
"Eiköhän sitten lähdetä!", Heidi huusi ja lähdimme porukan viimeisinä.

Sää oli mitä mahtavin. Lunta hipsutteli kauniisti ja puheensorina täytti hiljaisen tien. Ajoittainen Harmin kiljuminen rikkoi seesteisen tunnelman, mutta yritin vain olla huomaatta sitä.
"Mites te ootte illan ajatellut viettää?", Heidi kysyi silmää iskien. Melina kertoi sädehtien romanttisesta illallissuunnitelmastaan miehensä kanssa ja me muut nyökyttelimme hyväksyvästi.
"Mitä sinä Jazz oot ajatellut?", Hilja kysyi. Punastuin hennosti, olin yrittänyt olla vastaamatta tähän kysymykseen.
"Noo hmm", yritin kierrellä, mutta useampi silmäpari oli kääntynyt puoleemme.
"Kerro nyt, naisten keskenhän täällä ollaan", Heidi yritti. En kai pystyisi välttelemään.
"Hyvä on." Huokaisin ja nostin kädet ilmaan antautumisen merkiksi.
"Ajattelimme viettää...", ehdin aloittamaan, mutta yhtäkki Harmi mukamas säikähti kiven kyljestä lentoon lähtenyttä lintua ja peruutti vauhdilla ojaan. Ojassa olikin yllättävän paljon lunta, mutta ori pyörähti ympäri ja jatkoi matkaansa vauhdilla lumiselle sänkipellolle. Jarrut hävisivät kiihtyvän vauhdin mukana, eikä kääntäminenkään oikein onnistanut.
"Saamarin poni", kirosin ja yritin jarruttaa. Viimeinen vaihtoehto: kokeillaan norsujarrua! Otin toisella kädellä tiukan otteen satulasta ja toisella kädellä tempaisin minkä pystyin. Ori jarruttikin yllättäen pidätteen voimasta ja istahti hämillään hankeen. Puuskuttaen se nousi seisomaan ja lähdin ohjaamaan sitä takaisin muun joukon luokse.
"Hengissä ollaan", sanoin hymyillen koko porukalle ja kapusimme ojan läpi samaiselle tielle mistä olimme lähteneen.
"Otetaanko pätkä ravia, vai miten on Harmin laita?", kysyi Heidi. Nyökkäsin, ei tämä enää jaksaisi riekkua.
"Mennään vaan, tää on jo hankireeninsä tehnyt", nauroin ja lähdimme ravaamaan yhtäaikaa tietä pitkin. Voikko pysyi nätisti kuolaimella, eikä jaksanut enää edes katsella sievien tammojen perään.

Vihdoin tuli viimeinen laukkapätkä, jolloin kaikki muutkin pääsivät revittelemään kun vain Harmi. Annoin orin venyttää kaulaansa hyvin rennommalla ohjalla ja se laukkasi nätisti tuntumalla istuntani alla.
"Hieno jätkä", kehuin sitä ja samalla taputin sen kaulaa. Olimme siirtyneet käyntiin ja hevoset pärskähtelivät tyytyväisinä.
"Ai niin Jazz, me ei kuultu vielä sinun vastausta", Melina yhtäkkiä muisti ennen tallin pihaa. En siis vieläkään onnistunut pääsemään pälkähästä.
"Olkoon menneeksi. Päädyin ostamaan kynttilöitä, suklaata ja...", pidin pienen tauon ja jatkoin sitten hiljaisemmalla äänellä:
"käsiraudat poikaystäväni iloksi." Myönsin lopulta punastellen, joka sai kaikki muut kikattamaan. Onneksi he eivät esittänee enää lisäkysymyksiä vaan pääsimme hyvissä tunnelmissa lopettamaan maastomme tallin pihaan. Hoidettua ja loimitettua Harmin, vein sen vielä omaan tarhaansa riekkumaan ja huutelemaan tyttöjen perään, jotka ystävällisesti rapsuttelivat toisiaan parin aitauksen päässä. Virkistävän maastoretken päätteeksi kävimme syömässä vielä oikein maukkaita sydänpipareita ja juomassa lämmintä, joka tuli kyllä tarpeeseen.

Jazz & Hurmaus kiittävät ja toivottavat hmm, pirteää ystävänpäivää, ja muistakaa halata ystäviänne<3