Black Nemesis

Black Nemesis, Nepparinomppu, Nomppuomppu, Neiti-Näpsä tai mitä ikinä käsittelijältä karkaakaan suusta, on nuori ja lupaava suomenpuoliveritamma. Villistä nuoruudestaan toivuttuaan tamma on rauhoittunut hurjasti - luojan kiitos, sillä kesken kauniin ja sopusuhtaisen kasvamisensa Nemppu ampaisi ihan yhtäkkiä pelkkiä jalkojaan venyttämällä huimiin korkeuksiin keräten säkäkorkeutta yli 170 senttiä.

- - -
Kesään 2014 saakka Nemesiksen seurana Funnelin yksityistallissa asui myös ponitamma Cecylie-Roshni, joka tunnettiin Funnelissa lähinnä Roshnina. Roshni oli luonteeltaan eläväinen ja positiivinen tamma, joka sai silloin tällöin kunnon neitikohtauksia. Nuoruudessaan tamma teki pienen näyttelyhelmen ja siitostamman uran ja sen jälkeen tamma toimi Miian veljenpojan Jaken ratsuna.

13.02. Miia Muutetaan, muutetaan

- Yksi hermoheikko ja yksi spagetiksi muuttunut hevonen toimitettu! Isäni hihkaisi sulkiessaan trailerin sivuoven ja tuupattuaan vielä viimeiset varusteet harteilleni. - Saankos minä jo lähteä?
- Lähde vaan, enköhän mä pärjää kun Heidi on auttamassa. Tallinomistaja olikin jo tallissa viihdyttämässä omaa kasvattiaan Nemesistä. Pikkutamma selvästi ilahtui, kun muutto olikin vain kivan kasvattajatädin toiselle tallille vähän matkan päähän. Toisin kuin Roshnin kohdalla, se pikkutamma veti pultit jo pihaan tullessa "mähän en tähän pihaan muuta!" ja pinkoi välittömästi trailerista ulos päästyään pitkin tonttia.

Lopetin mietiskelyni saatuani viimeiset varusteet uuden tallin varustehuoneeseen.
- Pitäisikö sun tarkistaa tuo Roshni kun se kävi vähän riehumassa? Heidi kysyi Nemppua kyhnyttäessään. - Olisin käynyt jo itse tarkistamassa, mutta tuntuu tuo karsina olevan juuri nyt niin hyvin vartioitu ettei sinne ole menemistä... Heidin ääni lipui kuulumattomiin.
- Menossa, menossa, naurahdin. Täytyy olla hyvä merkki, kun uusi vuokraemäntä on vainoharhaisempi hevosteni kunnosta kuin minä, mietin.

Rossu oli antaa minullekin perus vainoharhaponin vastaanoton, mutta ehtisin rääkäisemään Nempun kanssa tutuksi tulleen "minä tässä!" karjahduksen ja sainkin hätäisen ponin vauhdilla syliini. Rauhottelin ponia samalla kun kurkistelin hentoiset jalat, jotka eivät tosiaankaan näyttäneet riehumiseen suunnitelluilta. Päättelin tamman olevan kunnossa, kun poni alkoi hälyyttävästi päätyä sylivauvaksi ja annoin tarkempien tutkimusten olla - lämpöä tai haavoja ei kuitenkaan ollut ilmestynyt. Ponien rouskuttaessa heiniään harjailin vielä ripeästi molemmat, minkä jälkeen luikin vaivihkaa päärakennukseen kuumalle kaakaolle ja, loistavasta ajoituksestani johtuen lämpimille voileiville.

Jutella lörpötimme Heidin kanssa kouluratsastuksesta, tämän Shadow-koulutammasta ja omista suunnitelmistani Nempun suhteen kaakaoiden ja leipien ääressä tunneilta tuntuvan ajan, ennenkuin maltoin lähteä kotiin päin. Jälkimakuna muutosta oli tyypillinen epäilys Roshnin osalta ja valtava helpotus Nempun kohdalla, Heidi varmasti auttaisi varsan viemisessä eteenpäin vaikka omat taitoni loppuisivatkin kesken.

18.02 Jake Uusi talli

"Tallipiha on ainakin siisti ja Rossu sentään asuu uudessa tallissa", mietin. "Pitikin Miian mennä muuttamaan konit just nyt, kun aloin saada Rossun kilpailukuntoon. Rossu on varmasti aivan sekona koko muutosta, eikä siitä ole mihinkään kisaamaan ainakaan kuukauden päiviin. Hitto." Uuden tallin ovi avautui yllättävän hiljaa ja kuulinkin tädin ja jonkun oudon naisen äänen tallista.

- Kyllä se siitä rauhoittuu, älä huoli, outo ääni sanoi. Tädin vastaus oli tuttua huolestunutta muminaa, josta en saanut selvää. - Se tarvitsee nyt vaan vähän aikaa. Onneksi sillä kuitenkin on tuttu Nemppu seuranaan ja ainoa uusi heppatuttavuuskin on vaan Thore, joka ei kyllä suuremmin elämästä stressaa, outo ääni jatkoi.
- Niin, no se olisi Roshnillekin terveellistä. Jake saisi käydä tiheämmin katsomassa ponia, Roshni kun tulee jo paremmin toimeen Jaken kuin mun kanssani. Jake vaan ei suuremmin tykännyt muutosta ja kostaa sitä nyt mulle.. Kostaiskin vaan mulle eikä tuolle ponirukalle. Outo ääni hymisteli hyväksyvän ja ymmärtäväisen vastauksen tädin typerille lörpötyksille ja päätin, että nyt oli aika tehdä vaikuttava ilmestymiseni ja pistää täti tukkimaan turpansa, ei tarvitsisi sen mun asioita levitellä muutenkaan.

- Moi! Huudahdin, että nuo varmasti kuulisivat tuloni.
- Hei. Ajattelitko Roshnia tulla katsomaan? Täti kysyi.
- Jooh, ei ollakaan pitkään aikaan nähty, sanoin kuin pujahdin vauhdilla tädin ja oudon kaverin ohi Rossun karsinaan. Sivusilmällä näin oudon naisen yllättyvän, kun poni päästi mut karsinaan ilman mitään ärhentelyjä. Taisi naistenpäivät vaivata mun pientä tyttöä, ei se yleensä niin paljon ärhentele että sitä oudot huomaisi.

Keskityin kyhnyttämään ja rapsuttamaan ponia ja toivoin, että naiset tajuaisi jättää mut ponini kanssa rauhaan. Pari epämääräistä kommenttia heitettyään täti viittoikin oudon naisen ulos tallista, lähtien itse perässä heitettyään pikaisen kommentin ratsastuskiellosta.

Talli oli itselleni täysin outo, mutta vähän maalaisjärkeä käyttämällä ja ovia aukomalla löysin nopeasti Rossun harjat ja tamman suitset. Irrotin suitsista ohjat ja nappasin varmuuden vuoksi juoksutusliinan mukaan. Rossu oli selvästi vasta harjattu, joten tyydyin vain pyhkäisemään suitsienalusen ja tarkistamaan kaviot aikaa tuhlaavan koko ponin harjauksen sijaan. Suitset Rossu otti hyvin innokkaasti päähänsä, ymmärsi varmaan että luvallista riekkumista luvassa. Kimon innostus alkoi tarttumaan kun kiinnittelin suitsien solkia ja poni päätä heilutellen pörisi kuin isompikin hevonen. Napsautin juoksutusliinan kiinni vasempaan kuolainrenkaaseen ja lähdin pitkällä narulla taluttamaan kylki edellä steppaavaa kimotammaa maneesia kohti. Kenttäkin näytti tullessani olevan aika hyvässä kunnossa, mutta ihan ekalla kerralla en ehkä haluaisi epäluuloiselle steppitammalle yleisöä.

Maneesilla pitkä naru tuli tarpeeseen, kun perässäni seuraava lady dancer päätti ison oven olevan lihansyöjä ja kavahti hetkeksi takasilleen. Osasin odotella tämänsorttista käytöstä, joten annoin tamman puhkua ja puhista rauhassa oven aiheuttaman säikähdyksensä, ennenkuin työnsin oven kokonaan auki. Rossu loikki arabimaisen kevyesti sisään perässäni. Ovi aiheuttaisi varmasti toisenkin shown, joten päästin tamman irti pyöräyttäen narun päätä ilmassa, jolloin kimo säntäsi välittömästi kevyennäköisessä pukkilaukassa maneesin toiseen päähän ja sain suljettua oven miltei tamman huomaamatta.

Annoin Rossun säntäillä rauhassa niin pitkään, että tamma tuli itse rauhassa luokseni kysymään joko tehtäisiin vähän töitäkin. Samassa maneesin ovi aukesi ja pari tyttöä luikahti varovasti sisään pahoittelevan ilmeen kanssa (kun Rossu otti ja lähti taas ovea karkuun...). - Saadaanko tulla katsomaan? Roshni on niin nätti tamma, toinen tytöistä kysyi.
- Ihan miten vaan, vastasin, vaikka olisin halunnut toivottaa neidit hornan tuuttiin. "Anti olla", ajattelin, "olisihan tässä nyt sentään hyvä mahdollisuus vähän näyttää että Rossu ei tosiaan ole mikään välttävästi koulutettu tuntiratsupulla".

Meni hetki ennenkuin sain taas säntäilevään tammaan jonkinlaisen kontaktin. Kun Rossu vihdoin pysähtyi luokseni odottamaan ohjeita, pyöräytin taas mahdollisimman pienesti juoksutusliinan päätä ilmassa ohjaten tamman juoksemaan vasempaan kierrokseen. Ensialkuun tamma taas otti ja lähti juoksemaan mihin sattuu asti, mutta maiskautuksella ja komennolla "laukka" sain neidin ymmärtämään tässä olevan kyseessä juoksutuksen eikä säntäilyn ja tamma palasi kiertämään ympärilläni kehää, kuten olisi liinassa vaikka olikin täysin irti. Saatuani tamman ulottuvilleni ja huomionsa itseeni, ääniapujen ja pienten liinamuistutusten turvin juoksutin kimoa siihen asti, että leidin suu vaahtosi ja tamma alkoi hakeutua itse pyöreämpään muotoon venytellen aidon atleetin tavoin. Kutsuin Rossun luokseni, vilkaisin katsomoon tyttöjen ihastuneita ilmeitä ja napsautettuani liinan kuolaimeen, talutin nyt säyseäksi muuttuneen, nöyrästi perässäni seuraavan tamman takaisin talliinsa. Edes ovi ei nyt jaksanut kiinnostaa Rossukkaa yhtään.

Tallissa otin tamman pesupaikalle, koska klipattuna tamma palelisi herkästi ilman loimella kuivatusta ja jos kerran loimikuivatus on pakollinen, voisin ihan hyvin huuhdella kuolat ja hiet pois hentoisesta turkista. Odotin puolittain tyttöjen änkeävän perässä talliin, mutta kai ne olivat tajunneet lähtöni hienovaraiseksi vinkiksi muualle menemisestä, kun sain olla tamman kanssa ihan kahdestaan. Rossua ei vesi jaksanut suuremmin viehättää tai hirvittää ja sainkin tamman kiinni torkahtelusta, kun heitin tammalle loimen selkään ja kuivasin jalkoja vielä pyyhkeellä varmistaakseni ettei poni varmasti palelisi. Parin juoksutuskerran jälkeen ehkä hormonihirviöltäni saisi pyytää jo ihan kunnon työskentelyä ratsastuksen merkeissä, liian hermona olevan Rossun kyytiin kun en minäkään halunnut kiivetä.

- Vaikka koko muuttohomma on ihan arsesta, munkin täytyy myöntää, että täällä on sulle ja Nempulle paremmat olosuhteet. Maneesikin tekee sulle varmasti hyvää, kun vaan ekana taas totut siihen... Kaikkia hirviöitä sie keksitkin, muruseni, leperterin Rossulle vielä ennen lähtöäni. Tosiaan, vaikka inhosin koko muuttoa, sen vaikutusta tammaani, sekä pakkoa tutustua uusiin ihmisiin kaiken tämän vatutuksen keskellä, voisi täällä olla vielä helpompaa treenata, kunhan ensiksi saisin ratsuni treenikuntoon. Palkitsin väsähtäneen kimoponin parilla heppanamilla ja lähdin käppäilemään takaisin fillarilleni. "Pitäisikin ehkä tänään soitella Miialle ja kysellä vähän miten täällä mikäkin toimii, kun ei tämä niin kamala paikka ollutkaan", mietin pihalla kävellessäni.

19.3 Jake Koutsattavana

- Ota nyt herranjestas ees vähän suusta kiinni sitä ponia, ette te nyt tuolta voi kisoissa näyttää, täti karjui maneesin keskeltä.

Otin ohjat paremmin käteen ja laama-Rossu reagoi heti hakemalla itsensä vähemmän laamamaiseen muotoon.

- Hyvä, otetaan teidät pääty-ympyrälle ja katotaan niitä asetuksia seuraavana, kuului seuraava komento.

Yritin asettaa tamman huolellisesti heti ympyrälle päästyämme, mutta eihän se tietenkään heti voinut koutsille kelvata, vaan rouva komensi tukemaan enemmän ulko-ohjalla.

- Hei ei nyt mitään laiskottelurullailuja, aseta se poni kunnolla! Muista ulko-ohjan tuki!

Tehtyäni työtä käskettyä saatiin ponin kanssa hyväksyvää nyökkäilyä, joten totuttuun tapaan vaihdoin askellajia.

- Noniin, nyt sulla on sitten liian vahva ulko-ohja, kai sinäkin sen tunnet että poni menee nyt mutkalla?

Pehmensin ulko-ohjaa ja tuin sievästi lisää sisäpohkeella, ja saatiin taas ponin kanssa hyväksyvä mulkaisu.

- Ottakaapa välillä vähän kahdeksikkoa laukanvaihdoin, mä haen sen kameran.

Oltiin sovittu, että tänään kuvattaisiin mun ja Rossun menoa ja sitten noutosafkan parissa tädin luona katsottaisiin yhdessä, mikä menee oikein ja mikä väärin.

Pienellä asetuksen muutoksella sain Rossun vaihtamaan pääty-ympyrän kahdeksikoksi. Ensimmäinen laukanvaihto meni täysin päin mäntyä, mutta tätihän ei sitä onneksi nähnyt.. Seuraavat laukanvaihdot menivätkin sitten toivotulla tavalla. Ehdittiin ottaa kahdeksikko vain muutaman kerran, ennen kuin täti pamahti takaisin paikalle.

- Otetaanpa se pääty-ympyrä tällä kertaa, kun ootte oikeeseen suuntaan menossa siellä.

Täti viritti kameransa ja minä yritin onnistua kertaheitolla asettamaan Rossun hyväksytysti, samalla kun poni itse hangoitteli parhaansa mukaan vastaan.

- Pehmeämpi ulko-ohja, taas! Enemmän pohjetta, vaikka vähän nätimpi ote ohjistakin jos se siitä piristyis menemään, täti rääkyi ohjeita.

Roshni reagoi säätelyihin toivotusti ja alkoi taas liikkua kevyemmin. "Mikähän taika tässäkin on, että oikeaan kierrokseen pääty-ympyrä on ihan ok, mutta vasempaan se vaan ei oo kivaa..." Mietin kun laskin tädin käskystä laukasta raviin.

- Nyt terhakampi ravi! Oho, ei silti ihan noin terhakka!

Täti kikatteli ympyrän keskellä, Rossun yrittäessä juosta kuin mikäkin ravuri. Jotenkin kameran läheisyys sai mut aina hätäilemään ja silloin tuppasin komentamaan Rossua kuin laiskempaakin otusta.. Hengitin syvään ja hain kivantuntuisen, pirteän ja nätin poniravin possujuoksun tilalle.

- Nyt on hyvä ravi ja asetus, pidä tuo, kuului taas komento ympyrän keskeltä.

Pidin tamman samassa muodossa parhaani mukaan, kunnes tuli käsky siirtyä kaviouralle tekemään temponmuutoksia.

- Teillä tänään menee vähän hommat ristiin, joten tehdään lopuksi sellasta joka teiltä sujuu, niin ei tarvitse lopettaa ikävään harjoitukseen!

Otin lyhyillä sivuilla lyhyempää ravia ja pitkillä sivuilla sitten pidempää.

- Hyvin menee. Vähän voisit vielä pyytää lyhyemmäksi tuota lyhyttä ravia, Roshni kun pystyisi lyhyempäänkin. Pidennyksiin ota vähän lisää jämäkkyyttä, tamma menee nyt aika lötkösti.

Tein lyhennys- ja pidennysavut vähän vaativampina, ja Rossu lyhensi ja pidensi lisää sekä tasaisemmin. Näillä harjoituksilla Rossun sai aina täydelliseen muotoon, joskin tamma usein kyllästyi temponvaihdoksiin, niin niitä tehtiin yleensä vain silloin tällöin.

- Hienoa, ottakaahan vielä jäähdyttelyt ja sitten saat lähteä harjaamaan Roshnin. Mä lähden jo hakemaan ne ruuat, soita sitten kun oot valmis ja saa tulla hakemaan.

22.12 Jake Ridaustuntimeininkiä

Maneesissa kiersi kaviouraa kaksi ratsukkoa, iso musta puoliveritamma ja ruunikko, ehkä hieman omaa ratsuani Roshnia pienempi ja tukevampi ponitamma. Hetken mietittyäni tunnistin hevosiaan lämmittelevät ratsastajat Hiljaksi ja Jazziksi ja ratsut heidän hevosikseen, Agapeksi ja Calisotalandiksi.

- Saadaanko liittyä seuraan? Huikkasin maneesin oven raosta Rossun tempoessa ohjia selkäni takana. - Juu, sekaan vaan, Jazz sanoi ratsastaessaan oven edestä.

Odotin Calisotan vähän kauemmas ovesta ja raotin sitä sen verran, että sain rimpulan ponini sisälle. Nousin Rossun selkään maneesin keskellä ja käänsin tamman kaviouralle mustan tamman perään. Nostettuamme yhteisestä päätöksestä ravin, Jazzin piti tehdä välillä voltteja pysyäkseen tarpeeksi kaukana pienemmästä Ginasta, jonka askeleet eivät aivan riittäneet suuremman puoliverisen vauhtiin.

- Miten ois laukka, ehdotin kun kukin olimme touhunneet omiamme ravin aikana. - Vaikka kiemurauraa kolmikaarisena? Mä voin johtaa joukkoa, lisäsin ennenkuin kumpikaan ehti kieltäytymään.

- Okei, laukka ja Jaken johdolla kiemurauraa, Hilja hyväksyi.

Nähtyäni Jazzin nyökkäävän hyväksyvästi, huudahdin opettajamaisesti "laukka" ja nostin pienellä liikkeellä laukan. Annoin aluksi Roshnin laukata rennosti kaula pitkänä ollessani itse kevyessä istunnassa, jotten häiritsisi ympärilleni kurkkiessani ponin menoa. Calisota laukkasi hyvää rullaavaa ja rentoa laukkaa ponien tahdissa ja Ginakin korvat hörössä päästeli menemään, vaikkakaan ei vielä mitenkään tyylikkäästi.

Keräilin oman ratsuni sievään pakettiin ja korjasin löntystävää laukkaa paremmin kootuksi. Hiljakin sai samaan aikaan energisen Ginan kulkemaan kauniisti ja rauhassa, joten rääkäisin pitkältä sivulta valmiiksi muistutuksen kiemuraurasta ja käänsin Roshnin lyhyen sivun jälkeen pois uralta. Muistin suunnilleen mistä kaarien kuuluisi mennä ja ratsastin kiemurauran vähän sinne päin, kun ei tässä kuitenkaan mitään kilpailusuorituksia oltu tekemässä. En yrittänytkään vaihtaa laukkaa kesken kiemurauran, eikä yrittänyt perässäni tuleva Hiljakaan, mutta Jazz ja Calisota esittelivät puoliverisen vaihtoja vaihtaen laukkaa kolmen sarjoissa jokaisen vaihdon kohdalla.

Innostuin opettajanroolista siinä määrin, että ehdotin seuraavaksi pohkeenväistöä omalla johdollani. Muut nyökkäsivät taas hyväksyvästi, joten rääkäisin komennon "ravi" ja heti seuraavalla lyhyellä sivulla valmiiksi käskyn "väistö oikeaan". Aloitin väistön pitkän sivun alusta ja väistätin Roshnin oikealle toisen pitkän sivun puoleen väliin, josta rääkäisyn "väistö vasempaan" saattelemana väistätin tamman toisen pitkän sivun päähän. Gina vähän töpeksi vaihdon alussa, mutta Roshnin esimerkistä ja Hiljan päättäväisestä komennosta Ginakin rupesi kulkemaan hyvin. Tässäkin Calisota pääsi loistamaan ihan ylivoimaisesti, sillä tamman pohkeenväistö oli hallittua, tasan kolmella uralla kulkevaa hevosen ollessa täysin suora. Jazz näytti vain nautiskelevan maisemista hevosen tehdessä kaiken työn. Tajusin pohkeenväistön jälkeen pomotelleeni ratsukoita jo lähes tunnin, hups.

- Oho, menipä aika nopeesti, sanoin naurahtaen. - Käynti? Laskin Roshnin käyntiin kun Jazz ja Hilja nyökkäsivät ja vaihtoivat itsekin askellajia. - Joko jäähdytellään?

- Joo, meillä oli suunnitelmana lähteä maastoon jäähdyttelemään. Lähdetkö mukaan? Hilja viittoi samalla kahta katsomon reunalla lojunutta vilttiä kohden.

- Mulla ei oo Roshnille kunnollista pakkasvilttiä niin en mä nyt viitsi, paleltuu vielä kun on vasta klipattukin. Ruunikon ponin ratsastaja nyökkäsi, ja nouti Calisotalle ja Ginalle niiden omat viltit.

- Tää oli hauskaa, koitetaan joskus uusiksi, vai? Jazz sanoi asetellessaan rättiä mustan hevosen takapuolen päälle.

- Juu toki, vastasin pitkin ohjin löntystelevän Roshnin selästä. Hiljan aukaistua oven toiset lähtivät heippojen säestämänä maastoa kohti ja jäimme Rossukan kanssa kahdestaan hissuttelemaan maneesiin.

20.03 Jake Menetyksen pelko

Roshni oli kauhuissaan. Siis oikeasti kauhuissaan. Se heitteli päätään ja vilautteli hampaitaan jokaisesta lähestymisyrityksestä, eikä heltynyt päästämään lähelleen edes tätiä. Pikkutamma oli onnistunut loukkaamaan itsensä omassa karsinassaan yön aikana ja mä, ponin hoitaja ja ratsastaja ja luottoihminen, en pystynyt edes katsomaan, saati sitten rauhoittelemaan sitä. Päässäni pyörivä ajatus siitä, että oma kilpailemiseni voisi loppua kokonaan ratsuni loukkaantumiseen hukutti alleen hätäisen ponini avunpyynnöt sekä tädin komentavan äänen. Unohduin omaan maailmaani hetkeksi ja havahduin siihen, kun tallinomistaja Heidi ravisteli mua olkapäistä.

- Tuuhan sisälle juomaan jotain lämmintä, Heidi taisi sanoa. En oikein keskittynyt, koska musta tuntui että ympärillä tapahtui jotain tosi väärää.

- Onko se ok? Kysyin kun sain silmäni kohdistettua Heidin kasvoihin. Heräsin sekunnin sadasosassa todellisuuteen, kun näin Roshnin päällä olleen talliloimen lojuvan tamman tyhjässä karsinassa. "Voi paska," ajattelin kun laskin 1+1 Heidin säälivästä katseesta ja tyhjästä karsinasta. Heidi ei vastannut, vaan repi mut puoliväkisin jaloilleni ja päärakennukseen.

Valuin taas omaan maailmaani, enkä tainnut reagoida mitenkään tallinomistajan yrityksiin juottaa mulle kuumaa kaakaota. Taas hetken päästä tunsin jonkun ravistelevan mua olkapäistä. Hassua, en ollut koskaan ajatellut Heidin olevan noin innokas ravistelemaan ihmisiä. Taisin kuulla tädin äänen Heidin takaa, ja Heidi jätti mut taas rauhaan. Mistähän tässä kaikessa oli edes kysymys? Muistin aiemman fiilikseni siitä, että joku meni nyt väärin ja pahasti ja havahduin taas hetkeksi seuraamaan mitä ympärilläni tapahtui. Olin luultavasti Heidin vierashuoneessa, tai ainakin istuin jonkun sängyllä yhteen asentoon jämähtäneenä.

- Jake, kuuntele mua. Puhuin Miian kanssa just puhelimessa (tädin ääni oli siis kuulunut puhelimen kaiuttimesta, ei ihmekään että se oli kuulostanut niin oudolta) ja mä luulen että sulla on paniikkikohtaus. Roshni on ihan kunnossa, istu vaan siinä ihan rauhassa. Roshni oli vaan pelästynyt, sen jaloissa ei oo mitään vikaa, Heidi puhui puoliksi säikähtäneeseen ja puoliksi rauhoittelevaan sävyyn katsoen samalla mua silmiin.

Vei hetken ennen kuin tajusin mistä Heidi puhui. Roshni oli tosiaan loukkaantunut. Hitto, en ollut yhtään muistanut koko Rossua, kun murehdin vaan sitä ettei mulla ole enää ponia millä kilpailla. "En ikinä, siis ikinä kerro tästä kenellekään," lupasin itselleni siinä sängyllä istuen.

31.07 Miia Elämä jatkuu

Musta tamma oli viimein saanut jotain järkeä päähänsä. Liekö sekin tajusi, ettei Roshni enää tulisi ylläpitämään kuria sille ja sen pitäisi ottaa aikuisen rooli ollessaan tekemisissä yksityistallin varsojen kanssa. Roshnin poismenosta oli jo aikaa, ja Jakekin alkoi hiljalleen osoittaa kiinnostuksen merkkejä hevosten kanssa olemiseen. Tai ainakin poika oli vaivautunut kentän laidalle seuraamaan Nempun juoksutusta.

- Sä et komenna sitä tarpeeksi, Jake kommentoi laiskasti, kun Neppari hyytyi kesken kierroksen ja jäi jumittamaan omiaan. "Kritiikkiäkin sieltä näyttää tulevan, great..."

- No mitäs tän kanssa sitten pitäis tehdä? Musta tää juoksee jo hyvin aiempaan verrattuna.

- No siihen joo, mutta se on ku ihan eri hevonen nykyään ja sitä voi jo käsitellä niinku hevosta, eikä jotain herkästi hajoavaa kristallikannua. Anna mä näytän, Jake sanoi hypätessään aidan yli kentälle.

Poika tempaisi vauhdilla liinan ja raipan käsistäni ja nykäisi jumittavan puoliverisen liikkeelle. Nemppua ei liikkuminen juurikaan kiinnostanut edelleenkään, joten Jake kannusti nopealla raipanheilautuksella tamman liikkeelle. Neppari hyppäsi välittömästi laukkaan ja pärskyi ja heitti pienen pukin selkeästi nyrpeänä.

- Sä kohtelet tätä niinku se hajoais komentamisesta. Kunnolla vaan, niinku Roshninkin kanssa alkuaikoina, muistaks? Hätkähdin aidan takana Roshnin nimen kuullessani. En ollut houkuttelemallakaan saanut Jakea sanomaan halaistua sanaa ponista, saatika siitä miten pahvi se poni joskus osasi olla. Kaikki mitä ponista oli saanut sanoa ilman, että poika juoksi ulos huoneesta oli vaan ollut vaaleanpunaista ja kultakoristeltua hattaraa.

- J-joo kyllä mä muistan. Niinkö tosiaan meinaat? Onko musta tullut lepsu?

- On susta vähän, Jake hymyili rennosti (ensimmäistä kertaa kuukausiin) ja vislasi jo hikeentyneen tammani luokseen. Ärsyttävä tapa, jota poika ei suostunut lopettamaan ihan siitä syystä, että tiesi sen olevan ihan vaan heidän juttu. Enhän minä osannut viheltääkään kunnolla, saati sitten vislata niin, että Nemppu olisi tajunnut sen käskyksi (nyt kyllä alkoi epäilyttää, tajusiko nokkava otus mitään sanomaani enää käskyksi, niin kiltisti se totteli Jakea...). Tällä kertaa annoin olla, sillä oli mahtavaa nähdä Jake pitkästä aikaa oikeasti tekemisissä hevosen kanssa.

- Haluaisitko sä sitten alkaa hoitaa Nempun juoksutukset? Muutaman kerran viikossa jos kävisit sen juoksuttaan ja hoitaan, niin mun ei tarvis joka päivä ilmaantua tänne.

- Joo, se ois kiva, poika vastasi rapsuttaen valtavaa tammaa sä'än kohdalta. Temppu johon itse pystyin enää hädin tuskin, niin ylikorkeaksi tamma oli venähtänyt omaan lyhyenläntään varteeni verrattuna. Onnekseni puhelimeni soi ja sain tekosyyn kävellä sivummas puhumaan, sillä naamalleni levennyt virne olisi ollut liikaa Jokerinkin katsottavaksi, puhumattakaan teiniriiviömäisestä veljenpojastani.

03.08 Miia Elämä jatkuu II

Jaken kommentoitua omaa toimintaani Nempun kanssa olin alkanut kiinnittää itsekin enemmän huomiota siihen, annanko tammalle tarpeeksi palautetta sen hölmöillessä. Ikäväkseni täytyi myöntää, että kyllähän se sai porsastella ihan liikaa saamatta minkäänlaista palautetta. Nyt muutaman päivän oltuaan pelkästään Jaken käsittelyssä, oli tamma tajunnut, ettei poika antaisi anteeksi mitään tolloiluja ja sen myötä sain nyt seurata suorastaan pelottavan aikuismaisen hevosen työskentelyä.

Jake juoksutti Nemppua nyt kolmatta kertaa, ja vaikka sunnuntain olisi pitänyt olla tamman vapaapäivä, ei sitä voinut jättää tänäänkään juoksuttamatta, koska se tuntui keräävän liikaa energiaa yhdenkin vapaapäivän aikana. Kunnon ratsutusmeininkejä ei oltu viime tiistain jälkeen päästy ollenkaan kokeilemaan, koska ratsutusta omaksi ilokseen tekevä ystäväni oli joutunut perhesyistä toiselle puolelle Suomea muutamaksi päiväksi, enkä uskonut vielä minun tai Nempun olevan tarpeeksi kokeneita harjoittelemaan ilman valvontaa.

Kyllästyttyäni vahtaamaan Nempun kehän kiertämistä kaivoin taskustani kännykkäni ja rupesin ajankuluksi tutkimaan myyntihevosia. Roshnin poismenon myötä meitä oli taas kaksi ihmistä yhtä (raakaa) hevosta varten ja siksi Nempun rinnalle olisi hyvä löytää uusi, mieluusti hevoskokoinen vanhempi hevonen, josta olisi sekä Jakelle että minulle ratsua Nempun koulutuksen ja harjoittelun ajaksi. Siitä, kun viimeksi olin itse päässyt kunnolla ratsastamaan, alkoi olla jo niin pitkä aika, että hädin tuskin enää muistaisin miten päin satulassa pitikään istua...

Potentiaalisen oloisia hevosia löytyi nopeasti kolme, joihin päätin tutustua vielä koneelle päästyäni lisää. En ehtinyt sen pidemmälle, kun Jake talutti pikimustan piirtopääni luokseni maneesin reunaan.

- Meen hoitaan Nempun. Tuutko sä? Jake kysyi.

- En mä nyt, mun oikeestaan pitäis etsiä Heidi, tokaisin ja lähdin kännykkää tuijottaen etsimään tallinomistajaa. Tarvitsisin ehdottomasti hetinytsamantien naisen mielipidettä myyntihevosista.

14.08 Heidi Pohkeenväistöjä

Musta tamma silmäili minua epäluuloisen näköisenä, kun talutin sen kentän keskelle täydessä kouluvarustuksessa. Nemppu oli oma kasvattini ja olin onnellinen saadessani nähdä sen kasvavan päivä kerrallaan ja nyt pääsisin sen selkään asti. Miia oli pyytänyt minulta apua nuoren tamman ratsutuksessa ja sen enempiä miettimättä olin tietysti suostunut siltä seisomalta.

Kiristin satulavyön, laskin jalustimet ja mittasin ne oikean pituisiksi. Nemppu seisoi tosi nätisti paikoillaan, mutta en mennyt siihen halpaan, että se seisoisi niin noustessani sen selkään. Keräsin ohjat lyhyiksi, nostin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistin mustan tamman selkään. Se liikahti eteenpäin, mutta olin jo saavuttanut tasapainoni ja vienyt oikean jalkani jalustimeen ennen liikettä.

Kannustin Nempun käyntiin, annoin sen kulkea pitkällä ohjalla, mutta vaadin suoraan myös pitkää, matkaavoittavaa askelta siltä. Aluksi tamma koetti vastustella ja yritti nostaa ravin tai alkaa kävelemään lyhyillä askelilla, mutta pikkuhiljaa se rentoutui ja alkoi kävellä hyvin.
Otin ohjat tuntumalle ja tein muutaman pysähdyksen peruutuksilla, Nemppu pyrki joka peruutuksessa hieman sivulle, joten otin pohkeet vahvemmin mukaan liikkeeseen ja sain sen suoremmaksi.

Ravissa otin paljon kaarevia uria, voltteja ja taivutuksia saadakseni nuoren hevosen kunnolla kuulolle ja taipumaan. Nemppu jännitti ensin ihan hirveästi, mutta alkoi sitten kulkemaan paremmin eteen ja alas, pyöristyen pian aika hyvään muotoon. Pyysin siltä myös muutaman raviväistön, joiden lopussa nostin lyhyen laukkapätkän.
Mitä pidemmän väistön pyysin, sitä enemmän Nemppu koitti alkaa ennakoimaan laukannostoa, onneksi päättäväisellä asenteella ja rauhallisella opastuksella tamma lopulta lopetti ennakoimisen ja rentoutui jälleen paremmin.

Tehtyäni saman harjoituksen myös toiseen suuntaan ja lyhyiden välikäyntien jälkeen pyysin Nempun jäämään laukkaympyrälle. Tein sillä vähän kokoamisharjoitteita, joissa se todella sai pidentää ja lyhentää askeltaan ihan reilulla kädellä. Nuorten hevosten kanssa sai aina vähän liiotella, vasta rutiinin kautta apuja sai pienentää ja aloittaa liikeiden hienosäädön.

Molempien suuntien onnistuneiden tehtävien jälkeen pidensin Nempun ohjia vähän ja annoin sen ravata pitkässä muodossa. Tamma pärski tyytyväisenä itseensä ja oli se kehittänyt kunnon työskentelyhietkin pintaan sen lyhyen puolen tunnin ratsastuksen aikana.
Loppuravien jälkeen kävelytin Nemppua vielä pitkän tovin maasta käsin ja kehuin sitä tietysti paljon. Lopulta Miia tuli kentän laidalle ja tarjoutui hoitamaan mustan pois puolestani.

03.12 Miia Elämä jatkuu III

Roshnin poismenosta on kulunut jo useampi vuosi ja Jakekin on muuttanut työn perässä etelään, joten nykyään meitä on Funnelissa vain minä ja Nemppu. Unelma toisesta hevosesta ei ole kuollut, mutta horroksessa, koska Heidinkin avulla Nepparin kisaaminen on vienyt mehut joka suhteessa. Nemppu on kuitenkin alkanut osoittaa merkkejä jalkaongelmista, minkä vuoksi tamman kilpaura on päätetty lopettaa tähän etteivät jalat pääse niin huonoon kuntoon, että se vaikuttaisi tamman käyttöön. Niin paljon kuin vihasinkin aktiivista kisaelämää, on uudeksi hevoseksi harkinnassa nuori hevonen, jonka kanssa voisi koittaa olla tekemästä niitä virheitä, mitä Nepparin kanssa ei vielä osannut välttää.

Filosofinen mietiskelyhetkeni päättyi siihen, sillä allani tylsistyneenä löntystelevä Nemppu päätti vetää ohjat käsistäni kunnon päänheilautuksella. Nappasin ohjat takaisin käteen, pyysin keskiravia ja nautin siitä, miten vaivattomasti ja energisesti suuri musta liikkui. Kilpauransa lopussa Nemppu oli ollut hidas ja tahmea ja selkeästi tyytymätön jatkuvaan harjoitteluun ja olin helpottunut, että kovan kilparatsun kuoren alta oli löytynyt vielä sama vanha herkkä ja innolla tehtävät suorittava tamma, jonka kanssa saattoi yhtenä päivänä humputella maastossa ja toisena leikkiä kahden kesken maneesissa Grand Prix -koulukilpailuja.

Pyysin laukkaa ja käänsin suuren tamman pääty-ympyrälle. Lähes olemattomilla avuilla pidensin ja lyhensin hevosen askelta. Vaihdoin pääty-ympyrää ja laukan suuntaa kahdeksikon kautta ja pyysin taas Nemppua venymään ja kokoamaan itseään. Käänsin tamman takaisin uralle ja pudotin vauhdin ravin kautta käyntiin. Nemppu oli tänään taas selkeästi parhaimmillaan, mietin pysäyttäessäni hevosen katsomon rinnalle. Lännenratsastusmaisen manööverin päätteeksi onnistuin heittämään katsomosta kurottelemani enkkuviltin hikisen tamman lautasille. Puhdasta laiskuuttani (ehkä hieman myös ohuenpuoleisten ratsastushousujeni takia) kiskoin viltin etureunan takapuoleni ja reisieni alle, jotta se ei karkaisi maastossa.

Maneesin ovella pääsimme Nepparin kanssa leikimään lisää länkkäriä oven avaamisen ja sulkemisen kanssa. Tätä oli harjoiteltu Nempun kanssa siitä saakka kun pääsin itse aktiivisesti tamman selkään, koska persjalkaisena pätkänä päälle 170 senttisen tamman kyytiin jatkuvasti kapuaminen ja sieltä alastulo ei tehnyt hyvää minulle, hevoselle saatika satulalle...

Löntystelimme maastossa ehkä noin 10 minuutin ajan, kunnes aloin olla niin kohmeessa, että Nemppu käänteli hämmentyneenä korviaan kalisevia hampaitani kohti. Tallille palatessa pyysin vähän ripeämpää käyntiä pitkin ohjin ja tallille paluusta iloisena Nemppu kiristi mielellään vauhtia.

Pysäytin Nempun selkäännousupukin viereen ja muksahdin selästä pyrstölleni maahan jäiseltä pukilta. Nemppu oli onneksi tähänkin tottunut, eikä reagoinut kompuroimiseeni muuten kuin vilkaisemalla vieläkö olin hengissä. Luistelin vauhdilla jaloilleni ja talliin kiskoen Nemppua perässäni. Riisuin tammalta varusteet hoitopaikalla, oikaisin enkkuviltin peittämään tamman koko selän ja siirsin tamman karsinaansa odottamaan, että sain teeveden lämpenemään ja itseni ulos jäätävän kylmistä ratsastusvarusteista.

Ennen niin siistissä klipatussa talvikarvassa edustanut Neppari oli nykyään hapsottava karvaturri talvikarvansa kanssa ja tamman harjaaminen tuntuikin nykyään kestävän tuntikausia, etenkin jos olin kovin tarkalla tuulella. Onneksi tänään oli koko ilta aikaa.