Helmikuu 2013

Istuin keittiön pöydän äärellä juomassa aamukahviani ja lueskelin samalla paperikasaa edessäni. Olin päähänpistoksen myötä pannut juuri tuhansia euroja talliympäristöön, rakentanut uuden tallin ja tietenkin uusia tarhoja uusille hevosille. Tallipiha oli kokenut muodonmuutoksen ja kaikkein eniten päänvaivaa aiheutti parkkitila, jota varten oli tietenkin pitänyt laajentaa hiekoitettua aluetta ja pohtia kaikkein toimivinta ratkaisua. Nyt kuitenkin olin tyytyväinen, rahaa alkaisi tietenkin virrata uusien asiakkaiden myötä ja stressin aika oli vihdoin hetkeksi ohitse. Viikon päästä se alkaisi uudelleen hiihtolomaviikon toimintaviikon järjestämisen myötä, mutta juuri nyt sain painaa ajatuksen syvälle piiloon.

Ulko-ovi kolahti ja pian keittiöön saapui nälkäiseltä näyttävät tallityöntekijäni, Kasper ja Anni. Olin päättänyt palkata oman työntekijän yksityistalliin, jotta Kasperin ei tarvinnut hoitaa molempia talleja ja täten pojalle jäi edelleen aikaa hevosten liikuttamiselle.
- Huomenta orjat, tervehdin ja virnistin. Kasper näytti kieltään ja Anni tyytyi naurahtamaan.
- Kaikki hyvin talleissa? varmistin vielä ja sain myöntävät vastaukset.
Kun olimme kaikki syöneet aamiaista, lähdimme samalla oven avauksella ulos. Pyysin Kasperia laittamaan minulle Shitan valmiiksi tunnin päästä, kävisin ensin hevostarvikeliikkeessä ostamassa uusia riimuja ja satulahuopia hevosille. Niitä ei ollut koskaan liikaa.

Tunnin päästä istuin voikon tamman selässä ja keventelin sen kanssa maneesissa. Shita oli erityisen energisellä tuulella ja yritti tuon tuosta viipottaa päättömästi pitkin maneesia, mutta pidin sen kontrollissa ja työstin sitä jatkuvasti eri tehtävillä pitääkseni tamman aivot pelissä. Hetken päästä koko hevonen alkoi rentoutumaan ja pyöristymään allani.
Shitan jälkeen ratsastin vielä Oliverin, Oonan ja Alexin, Kasper laittoi ne avuliaasti minulle kuntoon ja meni niillä alkuverryttelytkin. Muistutin itselleni, että pian voisin antaa pienen palkankorotuksen pojalle, sen verran korvaamattomaksi tämä oli osottautunut.

Edellisenä päivänä olin avannut yksityistallin lopullisesti ulkopuolisille. Olin laittanut yksityishaku ilmoituksen nettiin ja ensimmäisenä päivänä tallille oli jo muuttanut kolme hevosta ja ainakin yksi karsinapaikka oli alustavasti vielä varattu. Varsinkin eräs pikkuinen musta tamma oli oikein tervetullut asiakas, sillä se oli Mel Serenissä asuvan Elli-tammani ensimmäinen varsa. Ratsastusurakkani jälkeen meninkin Nempun tarhan portille antamaan varsalle paljon rakkautta ja rapsutuksia. Tamma kiehnäsi kättäni vasten ja haisteli vaatteitani innoissaan. Se oli kyllä ihan täydellinen varsa, jolla oli loistava kilpahevosen tulevaisuus edessään.
Lellittelyhetken jälkeen kävelin pihatolle, josta nappasin mukaani Monan, josta oli jo kovaa vauhtia tulossa täysi-ikäinen poni ja se oli myös astutettu komealla ravurishetlanninponiorilla hetki sitten. Mona käveli reippaasti perässäni talliin, jossa laitoin sen hoitopaikalle kiinni. Juuri, kun palasin varustehuoneesta tamman hoitopakki käsissäni, Hilja astui talliin.
- Heei, tervehdin tyttöä hymyillen.
- Mä vähän taisin varastaa sun hoitoponien liikutukset, menen Monan kanssa kärryttelemään maastoon, sä voit vaikka hoitaa ja ratsastaa Luton, jos sulta loppuu tekeminen kesken.
- Ei se mitään. Mitä Luton kanssa? Hilja kysyi ja rapsutti Monan otsaa.
- Ei mitään väliä, koulua, esteitä tai maastoon. Saat ihan itse valita.
- Selvä, kiitos.
- Eipä kestä.

Harjasin ponipalleron lävitse, siitä lähti ihan mieletön määrä karvaa, jonka jälkeen pistin tammalle ajovermeet niskaan ja siirryimme käytävällä odottavien kärryjen eteen. Pikalukkojen kiinnityksen jälkeen nappasin kypärän päähäni, talutin Monan ulos ja hyppäsin ponin kärryille.
Mona käveli hyvin reippaasti eteenpäin, korvat hörössä ja hengitys lopputalven pakkasessa höyryten. Menisi enää muutama viikko, kun talvikausi loppuisi ja kevätkausi alkaisi. Saatoin jo nähdä tuoreen ruohon ja puiden silmut mielessäni. Pyysin tamman raville, se halusi pinkoa suorilta jaloilta täysiä, mutta pidätin sen hölkkään takaisin. Muutaman kilometrin jälkeen eteemme levittyi suora, jossa yleensä laukkasin ratsujen kanssa ja tietysti revittelin Valituksen kanssa, joten annoin Monalle ohjaa ja maiskutin.
Tamman askel kiisi hyvää vauhtia, ponin kyydissä oli niin erilaista olla, kuin Valituksen tai lämminveristen, mutta ei Mona huonosti avannut takajalkojaan. Hilja oli tehnyt hyvää työtä ponin koulutuksessa, sillä se ei edes haaveillut rikkovansa laukalle, vaikka kyllä tiesin sen osaavan laukata myös käskystä. Hetken aikaa haaveilin jopa ilmoittavani Monan poniraveihin, mutta päätin antaa ajatuksen jäädä ajatuksen tasolle ainakin toistaiseksi. Olisihan Monasta pian tulossa äiti!

Lenkin jälkeen pesin märän shetlanninponin huolellisesti, käytin showshinea sen jouhiin ja selvitin ne kokonaan. Talvella paksukarvaisen, pihatossa asuvan, ponin siistinäpito oli mahdotonta, mutta pesun ja saksikäsittelyn jälkeen Monasta tuli ihan siedettävän näköinen. Se hamusi taskujani herkkujen toivossa, mutta joutui pettymään tajutessaan niiden olevan kännykkää lukuunottamatta tyhjät.
Kuivattuaan puin Monalle kevyen toppaloimen päälle, jottei se vilustuisi kastuttuaan ja vein tamman takaisin pihattoon kavereidensa luokse.

Ystävänpäivän kunniaksi jaoin tallin hoitajille ja yksityisten omistajille, tallityöntekijöitä tietenkään unohtamatta, ystävänpäiväkortit.

Vanhan tallin oleskeluhuone näytti vähintäänkin räjähtäneeltä. Kello oli jo lähemmäs kahdeksan ja tämän viikon toimintapäivistä tänään oli varsojen vuoro. Puolen tunnin sisällä tallipiha olisi täynnä riekkuvia pikkuhevosia ja innokkaita ihmisiä, jotka olettivat näkevänsä puhtaan tallin ja toimivat tilat. En nähnyt sellaista edessäni.
Järjestelin kaatuneen lehtipinon alta aikayksikössä, suoristin matot ja pyyhkisin suurimmat liat pois sohvilta. Lakaisin lattian pikaisesti ja tiskasin likaiset astiat lavuaarista pois. Vielä suoristettuani satulat telineissään aloin pikkuhiljaa olla tyytyväinen tilaan ja siirryin takaisin tallin puolelle.

Kasper lakaisi juuri lattiaa ja vaikka tiesin ärsyttäväni poikaa, huomautin parista luudan välttäneestä heinänkorresta ja pyysin tätä putsaamaan ruoka- ja juomakupit lakaisun jälkeen. Loin vielä hätäisen yleiskatsauksen talliin ja pyyhälsin seuraavaan.
Yksityistallissa Anni oli jo lakaissut käytävät ja asetellut tallissa olevien hevosten loimet järjestykseen ja vienyt kaiken ylimääräisen pois silmistä. Olin vakuuttunut tytön suorituksesta, tämä oli hoitanut hommansa erittäin hyvin tähän mennessä.
- Anni? huhuilin ja pian tytön pää ilmestyi varustehuoneen ovesta.
- Niin, Heidi?
- Hyvää työtä. Annin kasvoille syttyi kiitollinen hymy.
- Kiitos. Järjestelen juuri varustehuonetta, jotta kaikki näyttää hyvältä. Kuivitin myös tyhjät karsinat siltä varalta, että joku varsoista tarvitsee karsinapaikan tänään.
- Mahtavaa, kiitos tuhannesti.
Käännyin takaisin pihalle ja hengähdin helpotuksesta. Kävelin vielä tallipihan läpi kertaalleen ja varmistin kaiken olevan valmiina. Kierroksen päätteeksi kuulin ensimmäisen auton äänen ja siirryin pihatielle ottamaan kilpailijat sekä katsojat hymyillen vastaan.


Päivä loppui vasta illansuussa, päivän pelastus oli kallisarvoiset hoitajattareni sekä tallityöntekijäni, jotka maastoilivat kaikki hevoseni, jotta minun ei tarvinnut surra niiden liikkumattomuutta. Viimeisen kilpailijan lastattua varsansa heilutin tälle näkemiin ja kiiruhdin vanhan tallin satulahuoneeseen, jossa kaikki tallin oma väki istui rennosti juttelemassa. Jopa yksäritallin uudet perheenjäsenet olivat huoneessa.
- Te olette ihan uskomattomia! henkäisin ja kaikki kääntyivät katsomaan minua pelokkaasti, aivan kuin olisivat tehneet jotain väärin.
- Mitä me nyt ollaan tehty? Sussu kysyi epäluuloisena.
- Se oli kohteliaisuus! nauroin ja muutkin huoneessaolijat rentoutuivat taas.
- Kiitos ihan tuhannesti teille kaikille, tiedän, että tämä viikko on yhtä hullunmyllyä, ylihuomenna on ne koulukilpailut ja melkein kaikki luokat on täynnä, joten kiirettä tulee pitämään. Mutta tämä päivä oli menestys ja kiitos kuuluu kaikille teille.
Sain vastaukseksi kiitollista muminaa.
- Ja ne, keillä on nälkä, menen tekemään spagettia ja jauhelihakastiketta ja pistän pannukakkutaikinan uuniin. Siitä riittää ihan kaikille.

Puolen tunnin kuluttua keittiöni oli täynnä hevoselta tuoksuvia tyttöjä, Kasperia ja Jakea yhtään väheksymättä tietenkään. Ruoka maistui kaikille ja pannukakusta ei jäänyt muruakaan jäljelle. Oli minulla käynyt kyllä aika hyvä tuuri, kun tallilleni oli eksynyt näin mahtavaa porukkaa.