virtuaalitalli Funnel
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

5 posters

Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Heidi N 20.06.13 21:59

Kesällä on ihanaa, kun saa vain loikoilla auringossa ja rentoutua vaikka rannan äärellä. Parasta on kuitenkin se, kun saa ratsastaa ilman satulaa ja käydä uittamassa hevosia, tietenkin hyvien ihmisten ympäröimänä.

Funnel järjestää heinäkuussa torstaista sunnuntaihin kestävän kesäleirin tallilaisilleen, leirille ovat tervetulleita hoitajat sekä yksityisten omistajat. Leirillä tulee olemaan paljon ohjelmaa, kaksi ratsastustuntia päivässä sekä hevosenhoidon teoriaa sekä käytäntöä. Leirille saa ilmottautua 17.7 saakka ja leirin suoritusten tulee olla perillä viimeistään 22.7.
Leiri suoritetaan kirjoittamalla/piirtämällä (tms.) joka päivästä jokin juttu. Voit kirjoittaa ratsastustunnista, hevosten uittamisesta, aamu heräämisestä tai vain yleisestä hengailusta ja hauskanpidosta. Suoritukset tulee laittaa viestinä tähän postaukseen (ei tarvitse siis kaikkia kerralla, vaan voi aina muokata sitä mukaa, mitä kerkeää tekemään).
Leiriläiset majottuvat Heidin yksityislukaaliin, jokainen leiriläinen saa yhden huonetoverin ja neljä ateriaa päivässä (aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala), karkkia toki saa ja pitää tuoda mukanaan.

Leiripäivien ohjelma
Torstai
10 leirille saapuminen
11 lounas
14 leiritunti (tavallista tuuppaamista kentällä)
16 teoriaa (tallin sääntöjä, hevosten käsittely neuvoja)
17 päivällinen
19 kyyti rannalle, jos halukkaita ja sää suosii
22 iltapala

Perjantai
08 herätys ja aamupala
09 leiritunti (maastoon ilman satulaa / satulalla)
11 lounas
14 leiritunti (esteitä kentällä, ratsukoiden oman uskalluksen mukaan)
16 teoriaa (hevosen venyttely ja hieronta)
17 päivällinen
19 kyyti rannalle, jos halukkaita ja sää suosii
22 iltapala

Lauantai
08 herätys ja aamupala
09 leiritunti (hevoleikkitunti kentällä, hippaa, pujottelua ym)
11 lounas
14 teoriaa (irtohypyttämistä maneesissa; Alex, Mona ja Luto)
16 leiritunti (hevoten uittamista)
18 päivällinen
22 iltapala

Sunnuntai
08 herätys ja aamupala
09 leiritunti (hevosten vaihto, kukaan ei mene omalla hevosellaan)
11 lounas
14 leirikisat (ilman satulaa Lutolla ja Oonalla kahdessa ryhmässä esteradan suorittaminen)
17 leirin päätös iltanuotiolla (voittajajoukkueen palkitseminen, hävineen joukkueen lahjominen ja hyvästelyt)

Osallistujat
Hilja - Wyome Hexen - 4/4 suoritettu
Siega - Thorbøjrn av Skogeskil - 2/4 suoritettu
Rontti - ML Shadow - 4/4 suoritettu
Sussu - Domen's Line - 4/4 suoritettu


Viimeinen muokkaaja, Heidi N pvm 07.08.13 0:07, muokattu 9 kertaa
Heidi N
Heidi N
Admin

Viestien lukumäärä : 516
Join date : 22.01.2012
Ikä : 31

http://virtuaalie.webs.com/funnel/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Vs: Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Hilja 20.06.13 22:14

Hilja - Wyome Hexen "Oona"

Torstai - Ensimmäinen leiripäivä

Ensimmäinen leiripäivä oli lopuillaan. Päivä oli ollut ihana ja hauska. Saapumisemme jälkeen aamupäivällä oli ollut ruoka ja sitten ratsastustunti. Menimme väistöjä ja avoja, Oona oli ollut todella kivan tuntuinen ja olin tyytyväinen tuntiin. Olimme myös käyneet uimassa ja melkein kaikki olivat uineet tai edes kastautunut.

Nyt kello oli viittä vaille 10, pian olisi iltapala. Istuin sängylläni ja purin makuupussini sängylle. Kuulin viereisestä huoneesta puhetta ja pian alhaalta kuului Heidin huuto:
- Iltapala on valmis!

Kaikki lähtivät kävelemään alas, portaissa tuli pientä tungosta. Kikattelimme jotain ja juttelimme päivästä. Keräännyimme pöydän ympärille. Pöytään oli katettu voileipätarvikkeita, jogurttia, muroja ja teetä. Otin itselleni teekupin ja tein kurkkuvoileivän.
- Minkälaisia ratsastustunteja meillä on huomenna? joku kysyi. Itsekkään en muistanut, niin yritin kuunnella vastausta muun melun yli.
- Aamulla maastoon satulalla tai ilman ja iltapäivällä esteitä, Heidi kertoi. Muutkin kuuntelivat Heidin sanat ja iloitsivat estetunnista ja maastoilusta.

Odotin innolla toista leiripäivää ja hipsin muiden mukana yläkertaan. Kokoonnuimme kaikki vielä hetkeksi yhteen huoneeseen supisemaan huomisesta, kunnes hajaannuimme huoneisiimme ja kävimme vuoteillemme. Pujottauduin makuupussiini ja huomasin kuinka väsynyt olinkaan.

Perjantai - Vauhdikas estetunti

Oona innostui estetunnilla oikein kunnolla ja hyppäsi hyvin. Alkutunnista Oona oli vähän tahmea, mutta kun hypättiin tamma syttyi. Oona oli niin vauhdissa että pilkut jäivät matkalle (;

https://2img.net/r/ihimg/photo/my-images/560/o819.jpg/


Lauantai - Vesipeto Oona

https://2img.net/r/ihimg/photo/my-images/69/xihz.jpg/

Oona sai rakkaat pilkkunsa tähän kuvaan (':

Sunnuntai - Hevosten vaihto tunti

Ulkona kävi kevyt tuulenvire, muuten oli oikein lämmin ja kauns sää. Olin varustanut ratsuni Domen valmiiksi tuntia varten ja kun tunnin alkuun oli viisi minuuttia lähdimme taluttamaan hevosia kentälle. Talutan orin kentällä kaartoon, laskettuani jalustimet mittailen niiden pituutta suunnilleen sopivaksi ja kiristän vyötä parilla reiällä. Nousen selkään jakkaralta ja huomaan, että jalustimet ovat aika lyhyet ja pidennän niitä reiällä.

Aloitamme tunnin alkukäynneillä. Dome käveli reippaasti ja katseli ympärilleen, katsoin, että emme olleet liian lähellä muita. Ori kääntyi näppärästi istunnalla.
- Okkei, keräillään ohjia ja aletaan tekemään tämän näköistä tehtävää, Heidi ohjeisti ja käveli kentän keskelle. - Eli pituushalkaisijalle käynnissä ja G-kirjaimeen pysähdys. Pitkillä sivuilla askeleen pidennys ja kulmiin kootaan käyntiä. Ohjasin orin pituushalkaisijalle, tein pysähdyksen G:hen. Dome ei olisi malttanut pysähtyä. Kokoamiset sujuivat ihan hyvin, mitä ori nyt jaksoi keskittyä. Lisäykset olivat selviä ja olin niihin tyytyväinen.

Vaihdoimme suuntaa ja teimme samaa tehtävää tähänkin suuntaan. Nyt Dome alkoi kuuntelemaan paremmin ja pysähdyksetkin olivat jo paljon parempia.
- Noin sen pitäisi kulkea, muista käyttää istuntaa ja ääntä, ei ohjaa, Heidi neuvoi. Siirryimme Heidin käskystä raviin, menin harjoitusravia. Jatkoimme tehtävää ja nyt sujui ihan hyvin. Pysähdykset venyivät, mutta siirtyminen raviin sujui nopesti.
- Kun tulee hyvä pysähdys, lisäys tai kokoaminen voitte siirtyä käyntiin ja antaa pitkät ohjat. Käyntiä menevät menee uran sisäpuolelle, kunnes kaikki on käynnissä. Käännyin juuri pituushalkaisijalta kulmaan, kokosin Domea ja asetin ja taivutin. Pitkälle sivulle lisäsin ravia ja ori liikkui oikein mallikkaasti.
- Hyvä, kehuin Domea ja siirsin käyntiin. Valutin ohjat pidemmiksi ja käänsin orin uran sisäpuolelle. Ohitsemme uralla kulki ryhdikkäästi liikkuva Thore. Selässä istuva Rontti ratsasti tarkasti ja hänkin pian tuli uran sisäpuolelle käynnissä. Tyttö mumisi ponille jotain ja alkoi katselemaan vielä ravissa olevia ratsukoita Thoren selästä.

Käyntilevon jälkeen alkoi laukkaamisen vuoro. Teimme pääty-ympyröitä laukassa. Dome kuumeni, mutta pysyi hallinnassa pidätteillä. Ori laukkasi innoissaan, mutta kuunteli apujani hyvin. Vaihdoimme suuntaa ja menimme kahdelle pääty-ympyrälle. Minä ja Dome olitiin Rontin ja Thoren kanssa samalla. Muut olivat toisella ympyrällä.
- Tehkää paljon laukannostoja, Heidi kertoi. Rauhoittelin Domea äänellä ja istunnalla. Sain muutamia hyviä nostoja, kun ori ei kiirehtinyt liikaa. Se nimittäin meinasi kiihdytellä, mutta rauhoittui muutaman noston jälkeen.
- Hyvä kaikki, sitten rennot loppuravit, Heidi kertoi ja meni kentän laidalle. Annoin Domelle vähän pidempää ohjaa ja keventelin rauhassa orin ravatessa. Ravailimme hetken.
- Ja käyntiin.

Menimme käyntiä pitkän aikaa. Innostuimme tekemään maailmanympärysmatkoja ja istuimme naisten satulassa. Rontti oli tekemässä maailmanympärysmatkaa, kun Thore päätti mennä syömään ja Rontilla oli lievästi santtuna ongelmia. Muut nauroimme ja pian ruuna lähtikin liikkeelle. Menin naistensatulassa ja meinasin valua alas. Kokeilin vielä maailmanympärysmatkaa, kunnes Heidi käski kaartoon. Laskeuduimme selästä, nostimme jalustimet ylös ja löysäsimme satulavyöt ennen, kun lähdimme jonossa kukin kohti yksäritallia, jotkut pikkutalliin.

https://2img.net/r/ihimg/photo/photo/194/a8fg.jpg/


Viimeinen muokkaaja, Hilja pvm 18.07.13 1:38, muokattu 9 kertaa

Hilja
Vakkari

Viestien lukumäärä : 519
Join date : 21.12.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Vs: Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Heidi N 20.06.13 22:23

Aivan oikein, voit sitte samaiseen viestiin aina muokkailla suorituksia sitä mukaa, mitä saat valmiiksi (:
Heidi N
Heidi N
Admin

Viestien lukumäärä : 516
Join date : 22.01.2012
Ikä : 31

http://virtuaalie.webs.com/funnel/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Vs: Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Siega 21.06.13 0:45

Siega - Thorbøjrn av Skogeskil ''Thore''

Torstai - Koulutunnin tunnelmia

Tänään oli ensimmäinen leiripäivä, jes! Tätä olikin jo odotettu. Olin jo pitkään haikaillut pääseväni piiskattavaksi Heidin valvovan silmän alle (tosin Thore ei välttämättä ole samaa mieltä...), sillä mielestäni ohjatusti ratsastaminen on paljon hyödyllisempää kuin yksinään köpöttely. Tänään laitoinkin Thoren kärsimään oikein kunnolla.

Jo heti alkutunnista näytin ruunalle, että tästä ei selviäisikään vetelehtimällä. Alkukäynnit Thore sai köpötellä suht vapaasti, mutta ohjastuntuman ottaminen merkitsi työnteon alkamista. Thore mateli tuskastuttavan hitaasti kaviouraa pitkin, mutta annoin ruunalle kunnon herätyksen pohkeiden muodossa. Muistutin Thorea myös pienellä raipannäpäytyksellä. Aina, kun ruuna yritti vähänkin hidastaa, reaktiona oli napakat pohkeet. Pian Thore ilmeisesti huomasi, ettei pystynyt laiskottelemaan, ja alkoi työskennellä kunnolla. Varsinkin laukoissa ruuna alkoi todella reipastua.

Lopputunnista muiden ilmeet vaeltelivat jossakin kauhistuksen ja ihmetyksen välimaastossa, enkä yhtään ihmettele, miksi. Tuskin kukaan oli ennen nähnyt Thoren kulkevan niin kauniisti ja reippaasti muodossa ennen tätä tuntia. Thore oli saanut takajalat allensa ja taipui todella hyvin pienimmästäkin avusta. Se oli reipastunut huomattavasti alkutunnin tahmailuun nähden.
''Huhhuh! Mä jo luulin, ettei sen paksu kaula edes taipuisi noin!'', Hilja hihitti ja hidasti samalla ravista käyntiin. Pidensin itsekin ohjaa ja annoin Thoren kävellä hetken, ennen kuin ohjasimme hevoset kaartoon ja laskeuduimme selästä.

Perjantai - koottuja lausahduksia estetunnilta ja maastosta!

''Mehän suorastaan lennetään Thoren kanssa noitten metriviiskyt senttisten esteiden yli, eikös vaan! Me ollaan vähän niinku keijukaisia.'' - Siega
''HEI OOTTAKAA APUAA mun raippa tippu, älkää kukaan tallatko sen päält... kiitti, Siega!'' - Hilja
''Ei, mä en tippunu vaan jalkauduin tyylikkäästi ennen estettä!'' - Sussu
''MAKKARAA!'' - Rontti
''Me ei tiputettu me ei tiputettu jes!!!'' - Hilja
''RAIPPAA, RAIPPAA!'' - Heidi
''Tää ei oikein haluis kääntyy!'' - Rontti
''Onko sallittua käyttää kahta raippaa?'' - Siega


''Voisko joku tulla piteleen tätä voipalleroa että mä pääsen niinku... selkäytymään?'' - Siega
''Ihanku ratsastais saippuapalalla, mä tipun!'' -Sussu
''HANAAAAAAA!'' - Heidi
''Tän hevosen selkä on vähänku sellanen geelipatja, yhtä pehmeä ja rasvaisa!'' - Siega
''Mitä tekisitte jos teiän hepat yhtäkkiä vaan hyppäis tonne ojaan? Mä ainakin kaivasin snorkkelin ja kellukkeet esiin!'' - Rontti
''Mun ratsastushanskat on jättäny rusketusrajat, KATTOKAA!'' - Hilja
''Thorella jäätää.'' - Siega
''Se joka tippuu, ei saa iltapalaa!'' - Heidi



Viimeinen muokkaaja, Siega pvm 27.07.13 20:46, muokattu 3 kertaa
Siega
Siega
Vakkari

Viestien lukumäärä : 310
Join date : 13.02.2013
Ikä : 28

Takaisin alkuun Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Vs: Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Rontti 21.06.13 7:44

Rontti - ML Shadow

Torstai
Aurinko on tullut taas näkyviin ja porottaa nyt kuumasti Funnelin yllä. Muutama ratsukko tuuppailee kentällä Heidin valvovan silmän alla. ”Okei, voitte antaa pitkät ohjat”, Heidi sanoo ensimmäisen leiritunnin lopulla. Luto pärskähtelee tyytyväisenä ja venyttää kaulaansa.  Alkuun tunti ei ollut mennyt minun osaltani kovin hyvin, mutta loppua kohden sujui jo paremmin. Taputan ratsuani kaulalle ja sanon: ”Tän jälkeen kyllä tekee mieli uimaan.” ”Todellakin!”, Hilja sanoo muiden ollessa yhtä mieltä. ”Paitsi että ensin seuraa teoriaa ja päivällinen”, Heidi muistuttaa. ”Voitte muuten sitten viedä kaikki hepat pihalle.”

Lähdemme taluttamaan hevosia kuka mihinkin talliin. Minä vien Luton karsinaansa, jossa olen sen laittanutkin. Otan siltä kaikki varusteet pois ja laitan huolellisesti paikalleen. Luto on vähän hikinen, sillä teimme tunnilla paljon laukkajuttuja. Haenkin ämpäriin vettä ja pesusienen, jotta Luton olisi mukavampi olla. Hyräilen päässäni soivaa biisiä valuttaessani vettä Luton niskaan. ”Mäkin voisin kaivata viilennystä”, puhelen Lutolle hymyillen. Kun olen valmis, lähden Hiljan kanssa viemään Oonaa ja Lutoa laitumelle.

Kaikki olivat tulleet laitumen luo katselemaan ja kuvailemaan hevosia ennen teoriaa.”Epäreilua, kaikilla on järkkärit ja mulla on vaan tällainen surkee pikku kamera”, valitan yrittäessäni saada Lutosta kuvia laitumelta. Aina kun kamerani saa kuvan otettua, Luto ehtii liikkua ja kuva heilahtaa. Kiroan kamerani ja tungen sen ärsyyntyneenä taskuuni. ”Hah, mulla on kyllä järkkäri, mutta se on surkea kuin mikä”, Siega sanoo virnistäen ja räpsäisee muutaman kuvan Ginasta.  ”Mulla on kyllä ihan kiva Canonin kamera”, Hilja sanoo. Hevoset eivät tee juuri mitään kuvaamisen arvoista, mutta seisoskelemme silti juttelemassa jonkun aikaa.

Kun kello tulee neljä, Heidi kutsuu meidät pikkutalliin, jossa hän pitää meille teoriaa. Heidi kertoo tallin säännöistä ja käy läpi tärkeitä asioita hevosen käsittelystä. Asiat ovat suurimmaksi osaksi tuttuja, mutta on silti hyvä kuulla mitä kaikkia sääntöjä Funnelissa on. ”Tässä taitaakin olla tän päivän asiat käyty”, Heidi sanoo viimein ja jatkaa, ”vuorossa on siis ruokailu.” Kiiruhdamme päärakennukseen, jossa meitä odottaa makaroonilaatikko. Minulle on ehtinyt tulla jo nälkä ja lapan ruokaa lautaselleni kunnon annoksen. Makaroonilaatikon lisäksi ruuaksi on tarjolla salaattia ja kaikille sämpylät.

Ruuan jälkeen meillä on vajaat pari tuntia vapaata aikaa. Pyydämme kuitenkin, että voisimme lähteä rannalle jo vähän aikaisemmin, ja Heidi heltyy viemään meidät rannalle jo kuuden jälkeen. Menemme huoneisiimme vaihtamaan uikkarit valmiiksi vaatteiden alle. Nappaan mukaani kaiken tarvittavan, kuten pyyhkeen ja karkkia, ja lähden sitten muitten mukana päärakennuksen luo odottamaan Heidiä. Pakkaudumme kaikki Heidin autoon ja lähdemme kohti rantaa. Matka kestää alle vartin.

Rannalla ei ole ketään muita meidän lisäksemme. ”Se kuka on eka vedessä saa suklaalevyn!”, Sussu huutaa, kun kerkeämme autosta ulos. Heitän tavarani sekä päälivaatteni hiekalle ja lähden juoksemaan kohti laituria. Siega kerkeää ennen minua ja hyppää kirkuen veteen. Minä jään laiturille pelkurina ja nauran Siegalle. ”Muhaha, suklaa on mun”, Siega sanoo kiivetessään tikapuita pitkin vedestä. ”Oliko kylmää?” Hilja kysyy laiturille tullessaan. Hänen perässään laiturille kävelee Sussu. ”Ei oikeastaan, aika lämmintä se on. Tulkaa tekin uimaan!” ”Mä tuun, mutta kävelen sinne rannasta”, minä sanon, vaikka äsken olinkin hyppäämässä. ”Äh kerran se vain kirpasee, hyppää vaan”, Siega suostuttelee. ”Jos hypätään yhtä aikaa?” Hilja ehdottaa. Epäröin hetken mutta suostun sitten hyppäämään Hiljan kanssa. Laskemme kolmeen ja hyppäämme veteen pommilla. Vesi tuntuu ensin hyytävän kylmältä mutta pian siihen tottuukin. Siega loikkaa perässämme veteen ja lopulta Sussukin tulee kastautumaan.

Lämmittelemme uimisen jälkeen laiturilla pyyhkeisiimme kääriytyneenä. Heiluttelen jalkojani vedessä ja avaan Ässä Mix –karkkipussini. ”Vitsi että ois kiva tulla tänne jo heppojen kanssa. Mä en ole uittanu hevosia kauheen usein”, Hilja kertoo. ”Onneks me päästään sitten Lauantaina uittamaan”, Sussu sanoo. Mietiskelemme miten meidän leirihevosemme mahtaisivat käyttäytyä vedessä. Minulla ei ole hajuakaan, pitääkö Luto vedestä, mutta epäilen sen käyttäytyvän ihan nätisti. Kukaan ei halua enää uimaan, joten puemme vaatteet päälle. Tallilla meitä odottaisi vielä iltatallin teko ja myöhemmin iltapala.


Perjantai - Esteitä kentällä

https://plus.google.com/u/0/photos/115071153352609151404/albums/5897567998713288241/5897568002550668338?pid=5897568002550668338&oid=115071153352609151404

Lauantai - Hevoset uimassa

https://plus.google.com/u/0/photos/115071153352609151404/albums/5899406279705613009/5899406282856497042?pid=5899406282856497042&oid=115071153352609151404
Kokeilin ekaa kertaa manga-tusseja ja tässä tulos;) Mulla on tusseja vain viittä eri väriäVery Happy

Sunnuntai - Leiritunti Thorella
Talutan kentälle rauhallisesti lönköttelevän ratsuni Thoren. En ole koskaan mennyt kyseisellä norjanvuonohevosruunalla, mutta nyt hevostenvaihto-tunnilla siihen on tilaisuus. Käännän Thoren kaartoon muitten viereen ja lasken jalustimet alas. Mittaan ne maasta käsin suurin piirtein oikean mittaisiksi. Samalla koetan kiristää vyötä, huolimatta Thoren pullistelusta. Saankin vyötä reiän kireämmäksi. Thore seisoo kiltisti paikallaan, kun nousen kyytiin. ”Siega, täähän käy ihan venyttelystä tällä ratsastaminen. Lonkat huutaa ehkä hoosiannaa tän tunnin jälkeen”, minä tokaisen. ”Nii no siis munhan ei tarvii kyllä koskaan venytellä kun mä ratsastan tolla”, Siega vitsailee.

Lähdemme kävelemään uraa pitkin. Herättelen Thorea vähän raipalla ja maiskutan, sillä sen vauhti meinaa hiipua liian hitaaksi. Rupeamme pikku hiljaa keräilemään ohjia. Tehtävämme on ratsastaa käynnissä pituushalkaisijaa, ja tehdä pysähdys G:hen, tavoitteena koko ajan mahdollisimman suora hevonen. Pitkillä sivuilla teemme askeleen pidennyksen ja kulmissa koetamme vähän koota käyntiä. Huomaan pian että suoraan meneminen ja pysähdykset eivät tuota Thorelle ongelmia. Sen sijaan kokoaminen ja askeleen pidentäminen vaati jo napakkaa ratsastamista.

Vaihdamme välissä suuntaa ja teemme hetken tehtävää käynnissä. Thore alkaa jo vertymään vähän tunnin alkuun nähden, vaikkakin käynnin pidennykset ovatkin aika vaatimattomia. Siirrymme pikkuhiljaa raviin ja teemme samaa tehtävää ravissa. Istun ensin satulaan kokeilumielessä. Thoren harjoitusravi on ihanantuntuinen ja ravissa on helppo istua.  Heidi ohjeistaa kentän reunalla: ”Pyydäs sitä nyt vähän reippaampaan raviin Rontti! Takajalat kunnolla hommiin. Näpsyttelet sillä koulurisullas sisätakajalkaa alle.” Minä teen työtä käskettyä. Ryhdyn keventämään ja pyydän Thorea ravaamaan aktiivisemmin. ”No niin, alkaa näyttää jo paremmalta. Muista kannatella kädet Rontti”, Heidi sanoo.

Annamme hevosten kävellä pitkin ohjin ennen laukkaamista. ”Oot sä kyllä hauska tapaus”, mumisen Thorelle. Katselen kävellessämme muita ratsukoita. Kaikilla on mennyt mielestäni ihan hyvin.

Heidi antaa tehtäväksemme nostaa laukka pitkän sivun keskeltä ja tehdä pääty-ympyrä laukassa. Sitten taas siirrytään raviin ympyrän jälkeen ja nostetaan uudestaan laukka pitkän sivun keskellä. Aloitamme ensin oikeaan kierrokseen. Annan Thorelle laukka-avut ja se nostaa rauhallisen laukan. En kuitenkaan ole tarkkana ja Thore pudottaa raville kun lähden kääntämään pääty-ympyrälle. Nostan laukan uudestaan ja yritän tehdä uuden ympyrän. Tällä kertaa saan ympyrän laukattua ja siirrän itse raville. Taputan Thorea kaulalle ja valmistelen sitten uuden noston.

Toiseen suuntaan jäämme kaikki kahdelle pääty-ympyrälle. Minä olen samalla ympyrällä Hiljan ja Domen kanssa ja tammat ovat toisessa päädyssä. Tarkoituksena on tehdä vain paljon nostoja ja laukata pikku pätkä. Koska Dome on Thorea reippaampi, Hilja laukkaa vähän isompaa ympyrää ja minä pienempää. Thorea ei jaksaisi tämä harjoitus kiinnostaa ja saan tehdä kunnolla töitä että en jäisi koko ajan Domen tielle. Kuitenkin saan muutamia kivoja nostoja, vaikka vauhtimme laukassa ei päätä huimaakkaan.

Lopuksi ravailemme vielä loppuravit ja kävelemme sitten loppukäynnit. Minä otan jalustimet pois jaloista ja heiluttelen jalkojani. Päätämme vähän pelleillä ja tehdä maailmanympärysmatkoja. Thorella se on helppoa, sillä se vain löntystelee eteenpäin vaikka miten selässä hyörisi. Kuitenkin kun käännyn selässä väärinpäin, Thore päättä mennä haukkaisemaan vähän hiukopalaa kentän aidan alta. ”Thoreee”, minä ähkäisen ja koetan epätoivoisesti saada Thoren liikkeelle. Vihdoin saankin pullean ruunan nostamaan päänsä ruohon seasta napauttamalla sitä tarpeeksi monta kertaa jaloilla. Nauran kippurassa sähläilyllemme ja muut nauravat meille.


Viimeinen muokkaaja, Rontti pvm 17.07.13 21:51, muokattu 5 kertaa
Rontti
Rontti
Tallityttö

Viestien lukumäärä : 117
Join date : 08.05.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Vs: Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Heidi N 21.06.13 8:38

Molemmat mukana ja kyllä, suorituksia voi jo alkaa tekemään. Ja lisäksi vielä mainittakoon, että niitä saa siis tehdä enemmänkin, kuin vain neljä (joka päivästä yksi), jos inspiraatiota vaan riittää.
Heidi N
Heidi N
Admin

Viestien lukumäärä : 516
Join date : 22.01.2012
Ikä : 31

http://virtuaalie.webs.com/funnel/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Vs: Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Sussu 26.06.13 13:01

Sussu - Dome's Line "Dome"

Toivottavasti saan nyt kaikki kirjotettua/piirrettyä Very Happy

18.07.2013 Ilta rannalla
Ahtaudumme kaikki Heidin autoon iloisin mielin.
- Oikeesti vähä Dome oli tänää pönttö, naurahdan. Leirin ensimmäisellä tunnilla ori oli vedellyt pukkikiitolaukkaa kentällä, mutta lopputunti meni kuitenkin ihan siedettävästi. Täydellistä meidän tyyliämme.
- Dome nyt on vähän sellanen, Heidi naurahtaa etupenkillä. - Saittehan te muutamia kivojakin pätkiä, nainen jatkaa kehuen.
- Niin,ehkä pari, virnistän. Auto käynnistyy ja lähdemme ajamaan rannalle. Tätä onkin koko lämmin päivä odoteltu. Kello lähenee seitsämää. Pääsimme lähtemään hieman etuajassa, joten meillä on ainakin aikaa uida. Kaikki ovat vaihtaneet uima-asut jo vaatteiden alle, joten heti kun auto parkkeeraa rannan lähistölle, kaikki ryntäävät intoa puhkuen rantaan. Otamme vaatteemme pois uikkareiden päältä ja ryntäämme veteen.
- Hyi tää on kylmää, Hilja kajauttaa, mutta me muut kahlaamme jo vedessä.
- Eikä oo. Tuu nyt! Rontti komentaa naurahtaen. Heidikin tulee uimaan, kun kerran on niin lämmin ilmakin. Lähdin uimaan hieman syvemmälle.
- Onkohan tääl kaloja? Siega virnuilee ja sukeltaa veteen.
- Hyi! Kaloja, Rontti ja Hilja kiekaisevat ja kaikkia naurattaa.
- Ei ne teitä syö, virnistän ja katson muihin. Tällä leirillä ei ole ainakaan minkään sortin jännitystä ihmisistä, kun tunnemme jo kaikki toisemme.

Uituamme jonkin aikaa, nousemme vedestä. Kietaisen pyyhkeen ympärilleni ja kuivattelen rannassa. Pitkistä hiuksistani valuu vettä, mutta minulla ei kuitenkaan ole kylmä.
- Huomenna on sitten vuorossa maasto ja estetunti, Heidi sanoo hymyillen.
- Mä ainakin tuun ilman satulaa Domen kaa, virnistän, vaikka tiedän ettei orini ole mikään maailman maastovarmin.
Ilta kuluu hujauksessa ja kunhan olen kuivunut, käyn pukukopissa vaihtamassa kuivat vaatteet. On aika lähteä takaisin tallille, jossa on hetki vapaata aikaa ja sitten iltapala.

19.07.2013 Ilman satulaa maasto
Taputan orini kaulaa ja naksautan kieltäni. Talutan suitsitun ponin tallista ulos muiden perässä. Pysäytän ruskean ponin ja loikkaan sen selkään. Otan raipasta paremman otteen ja haen hyvän istunnan steppaavan ratsuponiorin kyydissä.
- Okei, ottakaa järjestyt niin lähdetään, Heidi kehottaa terävästi. Ohjaan Domen Thoren perään ja lähdemme kävelemään tietä pitkin. Kiikun orini selässä ilman satulaa. Dome yrittää lähteä tuon tuosta ravaamaan, mutta teen ahkerasti puolipidätteitä, jottei ori lähde kiikuttamaan. Välillä meinaamme mennä turhan lähelle Thoren muhkeaa ahteria, mutta lepsu vuonis ei ole moksiskaan. Kuulen edestä Heidin kehottavan meitä raviin. Puristan pohkeeni Domen kylkiin ja poni lähtee ravaamaan reippaasti eteenpäin. Meinaamme välillä jyrätä Thoren ylitse ja joudunkin rauhoittelemaan ratsuani lähes toistuvasti. Istun rauhassa Domen kyydissä ja pyrin pitämään käteni tasaisena. Ponin ravi pomputtaa minua jonkin verran, mutta olen siihen jo melko hyvin tottunut. Alamäissä siirrymme käyntiin ja sitten jatkamme taas ravailua. Dome on ollut melko rauhallinen ja olenkin poniherrasta ylpeä. Samassa kuulemme taikasanan ja ratsut lähtevät kiitämään maastopolkua pitkin. Dome heittää muutamat pukit innoissaan, mutta kokoan orin jotta se rauhottuisi. Thore lyllertää edessämme melko reipasta tahtia. Puolipidäte puolipidätteen jälkeen ja viimein alan löytää jarrut. Dome laukkaa jos melkoisen kivasti, kunnes se samassa säikähtää jotain, tekee äkkijarrutuksen ja nousee korskuen pystyyn. Meinaan luistahtaa alas, mutta pysyn kuitenkin kyydissä. Muut pysähtyvät ja kunhan Dome seisoo neljällä jalalla, läpsäytän sitä raipalla. Ori loikahtaa eteenpäin, mutta saan sen kiinni.
- Valmiina jatkamaan? Heidi kysyy ratsuni rauhoituttua. Nyökkään hieman hengästyneesti. Jatkamme matkaa jonkin aikaa kävellen.

Muutaman reippaan laukkapätkän ja ravisuoran jälkeen saavumme tyytyväisinä tallille. Dome on aivan hikinen ja varaankin ensimmäisen pesarivuoron. Talutan Domen suoraan pesariin ja vaihdan suitset riimuun. Nappaan nopeasti suojat tuolta pois ja vien ne karsinalle. Otan sitten letkun ja alan suihkutella oria. Dome seisoo suhteellisen kiltisti, sillä se nauttii viileästä vesisuihkusta. Lopulta sammutan hanan ja kehaisen oria. Kuivaan sitä hieman hikiviilalla ja vien Domen sitten karsinaan. Harjaamista siinä ei enää ole, mutta vien tavarat paikoilleen. Kun kaikki ovat valmiit, lähdemme viemään hevosia porukalla laitumelle.

20.07.2013 Uittoa
- Ei vitsit mua nukuttaa, valitan sättäävän Domen selästä. Olemme lähdössä hevosia uittamaan ja olen vähällä nukahtaa. Silmäni lerputtavat puoliksi kiinni ja hätkähdän Domen tehdessä mojovan sivuloikan. Ärähdän orille ja kokoan ohjia.
- Okei ja lähetään. Sussu pysy hereillä, Heidi naureskelee jonomme kärjessä. Virnistän unisesti ja lähdemme matkaan. Käsken oria rauhoittumaan ja pyrin istumaan selässä rentona. Rentona oleminen sujuukin mainiosti, sillä olen liian väsynyt jännittääkseni mitään. Silittelen Domen jo hieman pitkäksi kasvanutta harjaa. Jos aijomme orin kanssa kilpailla, niin harja on parasta nyppiä jossain välissä ettemme ole aivan resupekkoja. Ravaamme pienen matkaa ja kävelemme sitten rantaan. Käskemme hevoset veteen jonossa. Dome on säikkyvinään vettä kamalasti, mutta menee kuitenkin uiskentelemaan. Ori kahlaa pärskien ja välillä se pysähtyy kuopimaan, niin että vettä roiskuu joka paikkaan. Kun vesi alkaa syventyä, ori lähtee uimaan muiden perässä. Se pärskähtelee tyytyväisenä ja itse roikun mukana.

Uinnit meni minun ja Domen osalta hienosti, eikä vahinkoja sattunut. Palaamme tallille ja itse roikun orini selässä märkänä rottana. Pääni roikkuu uupumuksesta.
- Eikö toi Sussu oo nukkunut yhtään? Heidi kysyy naurahtaen ja muutkin virnuilevat.
- Kyl mä nukuin, soperran ja minua alkaa naurattaa.
- Se on ihan sekasin, Hilja käkättää ja hevoset ihmettelevät käytöstämme. Laskeudun alas ratsuni selästä taputtaen sitä. Talutan Domen talliin karsinaan ja otan siltä suitset pois. Heti lähdettyäni karsinasta, Dome menee piehtaroimaan. No, ainakin saan harjattavaa.

21.07.2013 Hevosten vaihto, ratsuna Oona
Talutan laikukkaan tamman muiden perässä kentälle. Parkkeeraamme kaartoon ja katson epäröiden Domeen, jota Hilja taluttaa. Orin häntä pyörii ja se tanssahtelee hermostuneesti. Noh, kyllä Hilja pärjää, mietin luottavaisesti ja alan säätää Oonan jalustimia itselleni sopiviksi. Kiristän satulavyötä vielä ja nostan vasemman jalkani jalustimeen. Ponnistan tamman selkään ja se seisoo rauhassa aloillaan. Se on mielestäni outoa, sillä Purkki, Dome ja Epsu eivät todellakaan toimi niin. Taputan Oonan kaulaa ja tarkistan saisinko satulavyötä kireämmälle. Ei kiristy, joten saan luvan lähteä kävelemään kenttää ympäri. Kun kaikki ovat hetken kävelleet, Heidi käskee ottamaan ohjat tuntumalle. Kokoan ohjat käsiini ja alan tunnustella tamman liikkeitä. Oona kävelee tasaisesti eteenpäin pehmeällä tuntumalla. Alamme taivutella hevosia voltein ja kiemuroin. Oona on aluksi hieman jäykähkön tuntuinen, eikä oikein huomioi sisäpohjettani. Ratsastan kerran reilusti sisäpohkeen läpi ja Oona herkistyy mukavasti.

Käyntiverryttelyjen jälkeen otamme reippaan ravin ja jatkamme taivutteluja. Kun hevoset ovat vetreitä, kokeilemme pohkeenväistöjä ja avo/sulkutaivutuksia. Oona on tullut jo mukavasti kuulolle ja tamma liikkuukin ihan reippaasti. Oonalla on kyllä hieman isommat askeleet, joten minulla ponityttönä on hieman sopeutumisvaikeuksia. Suhtkoht hyvin kaikki kuitenkin menee. Siirrymme laukkatehtäviin. Laukkaamme isoja ympyröitä ja loivia teitä melko itsenäisesti. Oonan laukka on pehmeä, eikä yhtään niin haastava kuin esimerkiksi Purkilla, joka tikittää aina hirveää vauhtia pienillä jaloillaan. Kun tunti alkaa olla lopuillaan, olen saanut Oonan jo melko hyväksi. Tamma vaikutti loistavalta opetushevoselta, josta kuka tahansa pitäisi. Hiljalla on kyllä hieno hoitohevonen. Lopputunnista Domekin liikkuu Hiljan alla oikein mukavan oloisesti. Kehaisen Hiljaa ohimennen ja tuo virnistää.

Kun tunti loppuu, hoidamme ratsumme pois. Kun Oona on puhdas ja varusteet paikallaan, käyn moikkaamassa Domeakin. Hilja oli tykännyt orista, sepä hyvä.

VIHDOIN!! Vihdoin kaikki on kirjoitettu :3
Sussu
Sussu
Vakkari

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 06.12.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013 Empty Vs: Kesäleiri tallin väelle 18-21.07.2013

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa