Jouluaattoaamun maasto 24.12.2015

Mikäs sen kivempaa, kuin lähteä aattoaamuna silmät ristissä tallille, jotta ehtii laittaa hevosensa kuntoon ja valmiiksi kahdeksalta lähtevään joulumaastoon? Onneksi ilmat sentään suosii, ainakin säätiedotus lupailee aurinkoa ja suunnilleen 10 astetta pakkasta.
Lunta on syvimmillään 50cm, mutta reitillä on aurattuja teitä ja suojaisia metsäpolkuja, joiden lumitilanne on vähän helppokulkuisempi.

Maastoon saa osallistua 20.12 mennessä ja suoritukset tulee lähettää 24.12 mennessä. Osallistumisen sähköpostiin virtuaalie@gmail.com otsikoituna Joulumaasto 2015. Liitä osallistumiseen nimesi, ratsusi nimi ja sen osoite. Tapahtuma on avoin myös valokuvallisille hevosille. Osallistujia otetaan rajallinen määrä, joten varaathan paikkasi ajoissa!

Maaston suoritus hoituu joko kirjoittamalla siihen liittyvä tekstipätkä (runo, tarina, kuvaelma tms) tai piirtämällä siihen liittyvä kuva.

Osallistujat (4/10)
Heidi - Ceana (vetäjä)
Miia - Nemppu
Meiju K. - Rhiannon F
Perla - Tomu

Suoritukset
Heidi ja Ceana
Kuka älykääpiö oli keksinyt, että aattoaamun maasto lähtisi jo kahdeksalta pihasta? Tiesin, että sain syyttää vain itseäni, mutta silti juodessani aamukahvia viiden jälkeen, yritin parhaani mukaan etsiä ulkopuolisia syntipukkeja.
Kävelin unisena talliin antamaan hevosille aamuruoat, nekin olivat selvästi hieman hämillään liian aikaisesta ruokapalvelusta, sillä kukaan ei ruvennut vaatimaan ruokiaan, vaan tuijottivat minua vain hämmästyneen näköisinä. Onneksi olin sentään panostanut tallipihan valaistukseen, että heinien vieminen ulos ennen hevosten ulosvientiä sujui melko helposti. Naapurini oli käynyt illalla vielä auraamassa tiet puhtaiksi eilisen lumimyrskyn jäljiltä, että maastoon tulevat ulkopuoliset ihmiset eivät jäisi jumiin tallin pihalle.
Tallitöiden jälkeen otin rautiaankirjavan muhkutamman pesukarsinaan, se nuokkui silmät ummessa nojaillen päätään riimun varassa kiinnitysketjuihin ja mietin heräisiköhän se kahdeksaan mennessä. Harjasin Ceanan huolellisesti läpi, selvitin sen massiiviset jouhet perinpohjaisesti ja kiinnitin sen päähän tonttulakin, jonka olin hakenut kaupasta viime viikolla. Edelleen tamma seisoi silmät ummessa, vasen takajalka lepoasennossa paikoillaan, eikä herännyt edes siihen, kun vahingossa tiputin sen lännensatulan koittaessani kurottaa sitä kirjavan selkään.

Maastoon lähdettiin jonossa, kun kaikille oli selitetty säännöt eri tilanteisiin. Aurinko nousi varovasti horisontissa ja loi jotain taianomaista aamun tunnelmaan. Mietin mielessäni olinko mennyt hieman mauttomuuden puolelle istuessani Ceanan selässä tonttupuku toppavaatteideni päällä ja tamman harjaan kiinnitettyjen kulkusten kilahdellessa jokaisella askeleella. Toisaalta, joulu oli vain kerran vuodessa ja ainakin kaikki kuulivat meidät jo kaukaa.
Aloitimme pitkillä alkukäynneillä ja vasta kun pääsimme metsäpolulta hieman leveämpään osuuteen, nostimme ravin ja kuuntelimme pakkasen narinaa hevosten kavioiden rytmissä. Hidastimme hetken päästä takaisin käyntiin hetkeksi ja huikkasin kaikille, että kohta alkoi laukkapätkä.
Ceana tuntui heräävän kunnolla vasta, kun se näki suoran aukenevan edessään. Tamma kasvoi korkeutta jonkin verran, kun se hakeutui kunnolla muotoon ja annoin sille laukkapohkeet. Lähitienoo kuuli varmasti kirjavan laukka-askeleet, kun sen jättikaviot työnsivät voimalla meitä eteenpäin. Varmistin silti jatkuvasti, että takanatulevilla oli kaikki kunnossa ja kerroin ajoissa ennen suoran loppua, että kohta hidastetaan.

Loppumaasto sujui onneks rauhallisissa merkeissä, vaikka laukkapätkät jäivätkin siihen yhteen, kun toisen pätkän kohdalla vastaan tuli traktori, joka onneksi pääsi väistämään meitä pellolle. Emme silti ottaneet riskiä, että joku hevosista olisi pelännyt ajoneuvoa liikaa ja lähtenyt käsistä, joten loppulenkki mentiin vain ravia ja käyntiä.
Talliin päästyämme saimme käsiimme lämpimät glögilasit ja pipareita, sekä joulutorttuja, joita naapurimme oli valmistanut ollessamme maastossa.


Meiju K. - Rhiannon F
Nuoria hevosia tulee kiusata ja näin ollen olinkin aamulla lastannut Riian autoon ja hurauttanut Funneliin. Olinhan viimeaikoina kiusannut sukulaisiani niin paljon, että pakko sitä nyt itsekin oli esittää jonkin asteista aktiivisuutta. Aamu oli aivan liian aikainen, mutta toisaalta, oli jotain erittäin rauhoittavaa ajaa pitkin hiljaisia teitä lumen keskellä. Olin varustautunut päivään tonttupuvulla - tai no, punaiset vaatteet, musta ratsastusliivi, mustat talviratsastussaappaat ja tonttulakin mallinen kypäränsuojus kypärän päällä - ja olinpahan kaivanut Riiallekin joulunpunaisen ratsastusloimen. Raukkaparka kun oli klipattu, niin joutui suojaamaan tamman kun mentiin maastoilemaan.

Saapuessamme Funneliin en voinut kuin hymyillä. Talli näytti erittäin kutsuvalta, eikä kestänyt kauaakaan kun olin jo hypännyt autosta ja purkanut tamman. Esittelin itseni omistajalle, Heidille, joka ohjeisti minut ja erittäin suurella mielenkiinnolla katselevan tamman pikkutallin hoitoboksiin, jotta saisin ratsuni varusteltua jossain lämpimässä. Eihän neitiä nyt vielä sopinut syväjäädyttää! Saadessani tamman seisomaan hoitoboksiin ja nakittaessani jonkun muunkin poloisen aamuherääjän vahtimaan nuorikkoa kiiruhdin autolle ja nappasin sieltä satulan ja suuren Ikea-kassillisen tavaraa. Olin käskenyt työntekijöideni puunata tamman jo illalla, joten toivottavasti neiti oli tajunnut pitää itsensä siistinä loimen alla, vähentäen harjaamisen määrää. Pian neiti seisoskeli valmiina, korvat höröllä ja kaikilta ohimeneviltä rapsutuksia kerjäävänä.

Ratsastusloimen aseteltua ja itseni varustettua talutin tamman pihalle, jossa maastojoukko jo odottikin. Nousin ripeästi tamman selkään, enkä voinut kuin nauraa kun tamma yritti pyrkiä kaikkien muiden hevosten luokse tekemään tuttavuutta. Sen siitä saa kun ottaa suurimman osan elämästään pihatossa kasvaneen otuksen muiden seuraan. Pian lähdimmekin liikkeelle ja minä otin paikan jonon etupäässä. Tiesin, että Riialla oli erittäin pitkät ja matkaavoittavat askeleet, enkä yhtään halunnut kiihdyttää nuorta joutumalla pidättää tätä liikaa. Kaikki huolet kuitenkin pyyhkiytyvät pois meidän sukeltaessa metsään. Riia ehkä joutui tekemään töitä, mutta minä keskityin ihasteluun.

Laukkapätkä. Tiedättekö sen hetken, kun tunnette koko hevosen jännittyvän, vain odottaen sitä pientä apua. Kun laukkakäsky vihdoin annettiin ja edessä oleva hevonen lähti laukkaan Riia melkein singahti eteenpäin. Sain kuitenkin pidettyä innostuneen tamman rennossa, reippaassa ravissa, saaden välimatkan pidettyä maltillisena. Tammasta huokui into tämän puskiessa eteenpäin, mutta huomasi hiljaisemman kauden kun tämä oli ihan tyytyväinen vauhdin hidastuessa. Minua hieman nauratti, mutta tamman toimiessa kuuliaisena minun oli vain pakko kiitellä tätä aasinsukulaista.

Kulkusten kilinä, pakkasen narina ja Riian liikkeiden tuntu.. Siitä on hienot, ihanat aamut tehty. Vaikka varpaat onkin perusteellisesti jäädytetty.